Makea elämä laatukadulla

Stephen Fry, tuo koominen monilahjakkuus, on ollut pätevä muistelmakirjailijanakin. Rakenne The Fry Chronicles teoksessa, suomennetussakin, on mielenkiintoinen. Kaikki luvut alkavat C-kirjaimeen liittyvillä asioilla, sokeri on päässyt sinne kemiallisen koostumuksensa ansiosta, carbohydrate eli hiilihydraatti.
https://www.amazon.co.uk/Fry-Chronicles-Stephen/dp/0141039809/ref=la_B000APAGVS_1_7?s=books&ie=UTF8&qid=1517666280&sr=1-7
Fryn elämässä sokeri on näytellyt suurta roolia. Englannissa valikoimaa riittää jo aamusta. Sokeria teehen, muroihin, hilloihin, leipään, flapjackeihin, kaikkeen.

Mutta sokerista tuli mieleen vanhempi muisto. Kun Peter eli Petteri tuli viettämään joulua Suomeen, hän toi tuliaiseksi suuren purkin Quality Street konvehteja. Niitä syötiin hitaasti. Silloin 1970-luvun lopussa karamelleja kunnioitettiin, mättömixejä ei vielä tunnettu. Mieleeni ovat jääneet erityiset hyvät Toffeepennyt ja ja pidempi Toffeetanko. Konvehdit olivat kauniisti käärittyjä, kirkkaisiin ja kiiltäviin kuoriin.

Nyt jouluna ostin taas suuren rasian Quality Street konvehteja. Niiden perinne Englannissa on pitkä, rasian asema on samantapainen kuin meillä Juhlapöydän konvehtien tai Fazerin tai Maraboun levystöjen. Ei mitenkään ihmeellisen hyvälaatuista, mutta maittavaa ja edullista. Kun rasia on iso, tyhjentämisessä saa tehdä työtä. Kookoskonvehdit tahtovat jäädä pohjalle, samoin hasselpähkinäkolmio. Punainen mansikkamöllö on kiva, mutta siitä ei saa otetta siinä määrin kuin ruskeasta toffeedeluxesta. Se poistettiin valikoimasta kuluttajien kauhuksi ja on nyt palautettu takaisin ja pidetty sen korvaajaksi tarkoitettu Honeycomb Crunch kuitenkin rasiassa. Tämä on viisautta, honeycomb saa minulta aina puoltoäänen, muodossa tai toisessa. Omat suosikit voi palauttaa mieleen tuolta:
http://www.qualitystreetchocolates.com/chocolates.html
Sivut ovat hienot ja toisella välilehdellä rasioiden vanhat kannet huokuvat nostalgiaa, häpeämättömästi.

On mukavaa, että Quality Streetiä saa Suomestakin ainakin joulumyynnin aikaan. Kannattaa ostaa iso paketti ja viedä tuliaiseksi vierailulle. Pieniä paketteja ei kannata viedä, niistä tulee vain paha mieli. Quality Street-rasioissa määrä ratkaisee, ei niinkään otsikon epiteetti. Runsaus myy, kuten markkinoinnissa opetetaan. Kun kaikki on sitten syöty, käärepaperitkin näyttävät vielä syötävän hyviltä. Raskiiko niitä heittää edes pois?

***

Quality Street is Sweet Memories for many. I always remember Peter's visit to Finland, he brought a huge box of these beauties to us, with colorful, shiny wrappings and sweet toffees - The Toffee Penny melted straight into my heart. I much appreciate Nestlé made a wise decision to get The Toffee Deluxe back in the pack. The Honeycomb Crunch testifies as a novelty that this tradition is living and kicking!

Marmeladin historia

Pidän blogia henkilökohtaisista syistä. Marmeladi on yksi niistä. Se on ollut tärkeä osa elämääni, olen pitänyt siitä aina. Tapa on minussa perintönä ainakin toisesta polvesta lukien.

Oikea marmeladi tehdään sitrushedelmistä. Ilmeisesti myös kvittenit käyvät. Kaikkein arkkityyppisin englantilainen marmeladi tehdään Sevillan appelsiineistä. Kuvan Tawny on sellaista: muhkuraista, kitkeränmakeaa, ei kovin sokerista eikä kovin helposti levittyvää thick cut-tyyppiä. Tähän ei voi kyllästyä. Sanotaan, että appelsiinimarmeladin kehitti ilmeisesti skotti, joka sai laivattuna suuren erän appelsiinejä, jotka markkinointivaikeuksien takia olivat pilaantumassa. Hän pilkkoi ne ja keitti sokerin kanssa ja sai näin lisäaikaa. Hyvin säilyvä tuote teki kauppansa.

Nykyisin marmeladiteollisuus on hieman vaikeuksissa. Tuote on hyvä, mutta perinteet voivat kuolla. Tämä on kauhea asia. Järkytyin vuosia sitten kun julkaistu marmeladin historia- kirja nimitettiin omituiseksi ja turhaksi julkaisuksi. Minusta se oli kiintoisan oloinen opus. Nuoriso syö aamiaiseksi muroja tai naksuja eikä ymmärrä marmeladipaahtoleivän siunauksellisuutta. Nuorison olisi syytä lukea Karhuherra Paddington tarkasti. Tämä hyväntahtoinen otus rakastaa juuri tuota leivän ja marmeladin yhdistelmää.  

Pitkät ajat sitten ostelin Stockmannilta isoja peltisiä säilyketölkkejä, joissa oli esikeitettyä appelsiinitahnaa, johon lisättiin sokeri ja keiteltiin vielä lisää. Näin sain monta purkkia Sevillalaista Ambrosiaa monen leivän päälle. Koskaan en ole keitellyt marmeladia alusta saakka itse. Minut on pienenä peloteltu lisäaineilla ja uskon brittiläisten tavarantoimittajain valikoivan juuri parhaiten marmeladiin sopivat appelsiinilajikkeet ja yksilöt, joita keitellään niin, että lopputulos luo kultaisia, siunauksentäyteisiä säteitä levitteestä nauttivaan. Haluaisin keittää marmeladia: tuoksu oli jo peltipurkkiversiota tehdessä hyvä, mutta se on varmasti ylimaallinen alusta saakka tehtynä.

Marmeladi on kaunista, sen tummuus on meripihkan arvokkuutta ja kauneutta. Siinä hohtaa Sevillan aurinko syystuulen ja sateen tuiverrukseen rientävän työläisen aamuisten voimien palautukseksi.

Paahtoleivän ja skonssien kanssa käyvät tietysti myös hillot (jam) ja jellyt. Hilloissa on käytetty kokonaisia marjoja tai hedelmänpaloja, sokeria ja hyytelöintiainetta. Mitä enemmän hedelmää tai marjaa, sitä parempi. Olen kuullut, että mieltymykset ovat luokkasidonnaisia. Juoksevammat ja sokerisemmat tekeleet ovat työväenluokkaisempia, hedelmäisemmät ja muhkuraisemmat yläluokkaisempia. Jellyssä aineet ovat mehu, sokeri ja hyytelöintiaine. Mielestäni tekeleitä on turha kovin maustella esim. viskillä. Laadukas, ruskea sokeri houkuttelee riittävästi aromeja esiin.

Joka vierastaa marmeladeja, kokeilkoon seuraavaa. Osta purkki laadukasta thin cut eli hienoksi leikattujen appelsiinien marmeladia. Osta seuraksi purkki hienoa aprikoosihilloa. Sekoita niitä huolellisesti keskenään suhteessa 1:1. Näin saat hieman juoksevamman koostumuksen, jossa yhdistyy appelsiinin hienostunut katkeruus ja aprikoosin raikas, aurinkoinen makeus. Nauti ja pelasta tämä kultivoitunut ruokateollisuuden haara!

***

The real marmelade is made of Sevilla oranges. It is lovely stuff, likely to save almost every day in life. I have always loved English Marmelade, thick cut and bitter-sweet. For starters and young persons, I recommend melange of one portion of thin cut Sevilla orange marmelade and one portion of abricot jam (good quality). Mix them well and enjoy with your toast, porridge, croissant etc.

Winston x 2

Seuraan kahta blogia säännöllisesti. Kemppistä, joka kirjoittaa aiheista laidasta laitaan, tyyliin minne tuuli kuljettaa. Hän ei keskity mihinkään, ei rajaa eikä hio. Huonommillaan tekstit ovat sotkua, josta vaan ärsyyntyy, parhaimmillaan niissä on yllättäviä tietoja ja oivalluksia. Vihavaisen blogi keskittyy Venäjään ja on vakava, mutta huumorin kyllästämä aarreaitta, jota ei uuden lukijan kannata tuomita liian nopeasti. Vihavaisen blogin erityisenä ansiona on, että kirjoittajan mielipide tulee hyvin selväksi, joka hieman yllättäen ei ole pohjalaistaustaisen Kemppisen vahvuuksia. Venäjä muutenkin sopii useimmille taustaksi Kauhavaa yleispätevämmin.

Molemmat kirjoittavat ajoittain Englannista. Kemppisen mainetekoja ovat Orwell-suomennokset ja Vihavainen kirjoitti vasta Winstonista. Onnittelut ahkeralle kirjoittajalle rajapyykistä, 1000 bloggausta on miehen työ, varsinkin kun Vihavainen näkee niin paljon vaivaa ilmaisussaan ja tekstiäkin tulee välillä kuin kuularuiskusta.

Simon Schama rinnasti mainiossa Britannia-historiassaan kaksi Winstonia. Churchillin ja Smithin. Toinen on kuollut pääministeri ja toinen on romaanin 1984 päähenkilö, joka elää yhä. Churchillin muisto ei saisi olla pelkän juopon alkoholin kestokyvyn muistelua, siinäkin voi olla myyttiä enemmän kuin pullollinen. Vihavaisen blogin kirjoitus Churchillista on erinomainen ja kommentoijan ilmeisesti virheellinen Churchill-sitaatti "Taisimme teurastaa väärän sian." kuvaa hyvin ainakin vitsin tasolla hänen painiaan demokratian puolesta, todellisten ihmiskunnan vihollisten - Stalinin ja Hitlerin - kanssa.

Toisen Winstonin hahmossa näkyy Orwellin rakkaus kadunmiehiin, tavallisiin ihmisiin ja heidän arkisiin ongelmiinsa väkivaltakoneistossa. Orwell tuskin olisi suuresti Beckhameja arvostanut posh osastolta, mutta olisi nyökännyt hyväksyvästi heidän rahvaanomaiselle patrioottisuudelleen. Schaman suuri oivallus on laittaa kaksi erilaista lähtökohdista demokratiaa puolustanutta, Winston Churchillin ja George Orwellin, lyömään kättä - siltojen ylittämistä tarvitaan ja yhdistävien asioiden löytämistä. Myös nyt. 

Miten isänmaan palvelu nyt tapahtuu? Winston käytti energiaansa sodan voittamiseen, kantoi virheiden tuskia ja hävisi oikeassa oltuaan vaalit. Toinen Winston taisteli ja taipui ja hänkin hävisi. Ihmisenä oleminen on juuri tätä. Pysyvää voittoa ei ole olemassa. Ja meidän tulee miettiä, miten eläisimme olematta sikoja.

***

Two great Finnish bloggers are Kemppinen and Vihavainen. Both write sometimes about England. Some days ago, there was a fine text by Mr Vihavainen about Winston Churchill, his resolute opposite to Germans in war and another type of difficulties with Stalin - just another enemy of the free people. One reader quoted in his comment an old joke attributed to WC:"We slaughtered the wrong pig." Right or wrong, it quite summarises some feelings after WW2 ended and turned into the Cold War. In Simon Schama's A History of Britain, in the conlusion, there is a comparision between two Winstons, the another - still living one - Winston Smith from novel 1984 by Orwell. Two Winstons fighted for democracy, lost the battles, but in the end, won the war itself. And showed us some ways how to live without being pigs.

Victoria Beckhamin puolustuspuhe

Vanha markinnoinnin proffani kertoi nuoruuden elämyksestään Berliinissa KaDeWen tavaratalossa, sen yliskamarit olivat kuin taivas nuorelle miehelle. Tämän olen muistanut Harrodsin käynneilläni talon ylimmässä kerroksessa, jossa on parfyymien kerman esittelytilat. Jos Guerlain ja Chanel tarjoavat ekslusiiviset erikoiseränsä kuolevaisten puoleen kerubimaisten edeskäypien ohjaamana, tilanne tuntuu ylimaalliselta. Borges muistaakseni totesi, että parempaa tuonpuoleista on kuvattu niukasti, mutta tuossa tilassa Sycomoria tai Misiaa tuoksutellen voi tavoittaa yliaistista konkretiaa paratiisillisista oloista. Tilasta poistuu alempiin kerroksiin vastahakoisesti, ekstravagantti egyptiläinen portaikkokaan ei paljon lohduta.

Vanha sydämeni hypähti ilosta, kun kuulin muutama päivä sitten hyviä uutisia. Harrodsin pohjakerroksen Dodi ja Di muistomerkki on siirretty muualle suvun tiloihin. Muistomerkki oli esteettisessä katsannossa kauhistuttava: siinä tunteellisuus, huono maku ja salaliittoteoriat löivät kättä. Veistotaide on vaikea laji - tuotoksen on kai tarkoitus herättää myötätuntoa, mutta itse olin lähinnä typertynyt tekeleen ääressä.

Katseeni kääntyi toiseen pariskuntaan, jotka vaatimattomista lähtökohdista ovat saavuttaneet paljon, tarkoitan tietysti Beckhameita. Mies harjoitteli nuorena yksinään vapaapotkut hyvin ja on pitänyt kunnostaan huolta. Se on kantanut elämässä pitkälle. Hän on jakanut rouvansa kanssa Beckinghamin palatsin ja heidän jälkikasvunsa vaikuttavat olevan suhteellisen tavallisia nuorukaisia. Victoria Beckham on ollut myös päättäväinen ja vakavamielinen ihminen. Laulamispanos ei ehkä ole ollut kuitenkaan hänen merkittävin avunsa, mutta sen tuomaa pesämunaa hän on onnistunut jalostamaan eteenpäin. Häntä on moitittu epäterveellisen laihuuden ihannoinnista, mutta täytyy ihailla hänen itsekuriaan. Kate Mossiin verrattuna hän on lähes virkamiesmäisen säntillinen ja kestänyt ilkeät puheet tyynesti. Katie on tietysti sui generis ja vertailu on kohtuutonta, mutta kyllä Victorian pitkäjänteinen työ laulun, muodin ja kosmetiikan alalla on ihailtavaa ja ansaitsee arvostusta. Luulen, että hän on myös julkista sullen, posh - kuvaansa mukavampi ihminen. Ahkera ja itsensä hallitseva henkilö ansaitsee aina vilpitöntä ihailua - tässä suhteessa Victoria on esimerkillinen ja oiva esikuva maansa naisille.

***

After visited the uppermost floor in Harrods, its chemical heaven, I descended into darkness in lower floors. I felt relieved they have taken the Memorial Statue off there, in my opinion it has been a tragic affair indeed: the unlucky handshake of open sentimentality, ghastly bad taste and the conspiracy theory. How much better to talk about the Beckhams! I think Victoria Beckham must be much nicer person her public image has been: after all, she has made her career after Spice Girls going, with the resolute attitude, new ideas, self-denial and hard work. For my opinion, she is quite an admirable English woman. And think how much bad talk she has suffered during her life, not showing any extreme reactions - her self- control is exemplary and in line with the great British traditions.

Tewkesburyn kaupungista

Kävin vuosia lähellä Tewkesburya. Tiesin, että kaupunki oli siellä, sinne ei kovin helposti tuntunut pääsevän. Kun sitten lopulta autoilun kautta pääsin perille, sinne tuli palattua uudelleenkin. Kaupunki kuuluu Alec Clifton-Taylorin klassiseen 18 Englannin kaupungin listaan. Sen kivirakentaminen onkin kiinnostavaa ja kaupungin pääreittien varrella on monta vanhaa taloa. Nyt parturinikin tuntui olevan hyvin perillä Englannin rakentamismääräyksistä. Parturin mukaan juuri Tewkesburyssa on paljon suojelukohteita. Höristin varmaankin korviani tässä kohtaa.

Kaupungin pääreitit muodostavat y-kirjaimen joen partaille. Asemakaavassa on huomioitu alueen tulva-alttius jo keskiajalla. Siitä huolimatta vuoden 2007 kesätulva oli katastrofaalinen, 48000 ihmistä oli ilman sähköjä kaksi päivää ja kuivattavaa jäi paljon. Nyt kaduilla ei ollut merkkiä kosteudesta. Höyryä kuitenkin riitti aamusta alkaen The Royal Hop Polen ("Kuninkaallinen Humalasalko") ravintelin puolella. Tulimme sinne sunnuntaiaamuna varhain ja joimme teekupposet takkatulen ääressä. Takka oli valtava. Perheitä asettautui pöytiin jonkinlaiseen sukukokoukseen. Meidän piti lähteä kaupungista puolenpäivän jälkeen, mutta lounaslista vaikutti liian hyvältä. Päätimme tulla lounaalle, joka osoittautui erinomaiseksi, pitkään haudutettua lammasta punaviinimarja-rosmariini kastikkeessa. Paikka oli nyt ääriään myöten täynnä, perhekokous oli laajentunut entisestään, paikka oli täynnä höyryä, hiilidioksidia ja real alen huuruja. Royal Hop Pole on perinteikäs paikka, se on mainittu jo Dickensin Pickwickin papereissa. Rakennus on loputtoman syvältä tuntuva ja päässä on viihtyisä kesäravintola, jossa saattoi joulukuussa ihastella miniatyyriviikunoita. Oli niin lämmin, että olisi voinut syödä myös ulkona. Päätimme samantien jäädä kaupunkiin iltaan saakka.

Kiviset arkkitehtuurihelmet ovat nauhoina pitkin katuja, niihin on sijoitettu erilaisia kauppoja ja asuntoja, yleisilme oli kirjava, mutta kuitenkin mukavan harmoninen. Nurkat on pidetty kunnossa. Otin kuvan tiilirakennuksesta High Streetin varrelta. Venetsialaiset ikkunat sopivat hyvin kadun varrelle, joka on pahimman tulvan aikaan tuonut mieleen kanavakaupungin. Itse kauhistelin krääsäliikkeiden määrää. Jurputin mielessäni, että esimerkiksi kunnollista englantilaista posliinia ei tahdo saada mistään, mutta epämääräistä "sisustustarpeistoa" kaupittelevien liikkeiden määrää ei ole rajoitettu. High Street näyttää hyvinvoivalta, silti kauppakeskukset lähellä ja kaukana ovat syöneet sen elinvoimaa. Kotona huomasin, että Alecin leppymätön silmä oli poiminut teokseen "Six English Towns" saman rakennuksen. Söör Alec antaa tunnustusta venetsialaisikkunoille, mutta reunaikkunoiden tyyli tökkii pahasti. Ne moljottavat tylsinä, alkuperäinen ruudukko kieltämättä piristäisi, varsinkin nyt kun asia otettiin puheeksi.

Nähtävää ja koluttavaa on paljon, museoita, tammirunkoisia rakennuksia, uusia katunäkymiä, palasimme taas kolmannen kerran Royal Hop Poleen, nyt kello viiden teelle. Paikka oli yhä täynnä, mutta myös maalaisisännät olivat nyt ehtineet paikalle. Juurevina he istuvat tuoppinsa ääressä, epäilemättä sukupolvien perinteen mukaisesti. Abbey oli vain suurentunut iltahämärissä ja valvoi rauhallisena tiiviin joulunviettoon valmistautuvan yhteisönsä elämää.

***

Tewkesbury is such a fine town. Alec Clifton-Taylor liked it, too, but his hawkeye picked some problems with otherwise fine building on High Street. The venetian windows are fine, but the side windows are not originals, these are just empty holes without character. Please alter them! Even my barber knows Tewkesbury's several Grade 1 & 2 buildings.

We visited the Royal Hop Pole thrice in our visit: for morning tea, for sunday lunch and five o'clock tea. The fireplace room is specially charming, and it is always crowded like in the days of Pickwick's. We will be back.