Edwin Smith & Olive Cook - hiljaiset välittäjät

Edwin Smith and Olive Cook, Source:The Golden Fleece site.

Kaikki, jotka ovat katselleet vanhoja kuvia Englannin arvorakennuksista, ovat todennäköisesti tietämättään nähneet myös Edwin Smithin valokuvia. Vuonna 1971 kuollut Smith kuvasi niin paljon, että yksi tuore Englannin varhaisen arkkitehtuurihistorian kuvaus on toteutettu pelkästään hänen hiljaisilla, laadukkailla ja sävykkäillä valokuvillaan. https://www.amazon.com/Architecture-Britain-Ireland-600-1500-2000-01-01/dp/B01MXF15HH

Hänen vaimonsa Olive Cook kirjoitti asiallisia ja osaavia kuvatekstejä miehensä kirjoihin. Hän rakasti miehensä tavoin vanhaa - pamfletillaan hän vastusti Stanstedin lentokentän rakentamista 1960-luvulla. Konservatiivinen pariskunta puolusti rakennustaiteen ja yhteisöjen säilymistä. Yhdessä he tekivät suuren kulttuuriteon kirjoillaan, varmaankin tukivat ja arvostivat tosiaan. https://archiveshub.jisc.ac.uk/search/archives/8597fdb6-512f-3006-8ee4-67e92f33c382

***

Kiinnostuin ihmisistä kuvien takana ja tein lyhyen penkaisun pariskuntaan. Konservatiivisuudestaan huolimatta he päätyivät yhteen varhain ja avioituivat vasta ajan kanssa. Kumpikin näyttäytyy jonkinlaisena alisuorittajana, joille asiat ja ystävät ovat henkilöitä tärkeämpiä. Millä he elivät? Teoksia ilmestyi harvakseltaan, kuvaaminen ja matkustelu olivat varmasti suhteellisen kalliita. Kuvassa he näyttävät onnelliselta, mutta voi sitä lukea myös niin, että nainen on reippaampi ja uhraa jotain miehensä uran hyväksi. Mies kuolee aiemmin ja nainen kokoaa itsensä ja jatkaa miehensä elämäntyön arkistointia. Smithin lyhyt kuvaus työstään kuvaajana ei sisällä viittausta vaimon rooliin, eikä ihmisiin kuvauspaikoilla muutenkaan suhtauduta erityisellä lämmöllä. Heidän täytyi kuitenkin kulkea matkoja yhdessä. Voi ajatella, että he ovat pitäneet itseään etuoikeutettuina matkustaessaan paikkoihin, odottaessaan siellä suotuisaa hetkeä ja valoa, ährätessään kuvauskalustonsa kanssa dokumentoidessaan katoavaa jälkipolville. Omia lapsia heillä ei ollut, eikä palvelusväkeä: pariskuntakuvassa miehen housujen prässäys on muuttumassa menneisyydeksi. Ehkä heidän ominaisuuksiinsa kuului myös enemmän kuin ripaus boheemiutta.

Cook oli sodan aikana kuulunut hallituksen dokumentontiprojektiin ”Recording Britain”, jossa sodan uhkaamaa kulttuuriperintöä taltioitiin samaan tapaan kuin Varsovassa vastarintaliikkeen toimesta. Cook oli Cambridgen kasvatti, myös opiskelujen kautta, hän piti luentoja ja kirjoitti, mutta jotenkin pienimuotoisesti. Smithin intohimo näyttää olleen myös yllättävän laaja, sisältäen vaikka Pohjoisen elinolojen kuvausta, ne kohteet eivät olleet mitään arkkityyppisiä suuria, kansakunnan tähtirakennuksia, vaan monesti hyvinkin arkisia maisemia, kuten esimerkki Whitbystä. Herää kysymys, oliko nostalgisten kuvien taustalla myös laajempaa yhteiskunnallista näkemystä. https://www.phillips.com/detail/edwin-smith/EX020317/26

Valokuvausyhteisön sivuilta löytyy molemmista kiinnostavaa materiaalia, myös molempien kuvataiteellisista harrastuksista - valokuvaajat ovat monesti kallellaan sinnepäin, mutta niin myös Cook. Sympaattisessa pariskunnassa on jotain häiritsevän englantilaista, kunnioitettavaa, ystävällistä ja sympaattista, mutta myös tietynlaista käpertynyttä, antikvaarista näköalattomuutta. Heistä on paras muodostaa kuva itse.

https://the-golden-fleece.co.uk/wp/olive-cook-a-brief-biography/

https://the-golden-fleece.co.uk/wp/category/photographers/es/life/

***

Palaan vielä pariin hyllystäni löytvvään Cookin ja Smithin kirjaan: isoon England teokseen, joka lopulta hienoin anti on kartta heille tärkeistä paikoista, kattaen tiukasti juuri Englannin. English Parish Churches teos taas sisältää hienoimman yksittäisen kuvan Didmartonin St Lawrence kirkosta. Valokuvaus-sivusto on julkaissut siitä nykyaikaisen otoksen rinnan Smithin klassisen vedoksen rinnalla. Vertailusta näkee, että asetelma ja valo ovat nykyisin verrattomasti huonompia kuin ennen. Jotain on siis saatu ikuistettua ja pelastettua menneisyydestä: tallentajat ovat varmasti kokeneet löytämisen iloa ja olleet hetken onnellisia ennen elämänmittaisen tutkimusmatkan vääjäämätöntä jatkumista seuraavaan kohteeseen. Kummallisena epilogina täytyy todeta, että Victoria ja Albert-museon sivuilla oleva Smithin Didmarton-vedos oli lähteiltään puutteellinen ja kuvalaadultaan kelvoton.

https://the-golden-fleece.co.uk/wp/powerscourt-revisited/6/

***

Edwin Smith & Olive Cook were a dynamic duo preserving classic views of Old England to later generations. They were absolutely conservatives, abhorred by the new development. There are a lot f interesting facts of their work in https://the-golden-fleece.co.uk/ - for example of Cambridge girl Olive and her role during the war in ”Recording Britain” Scheme.

Edwin Smith: Didmarton St Lawrence, 1962.  RIBA library photographs collection.

 

Jotain uutta kotirintamalta

 

Photo sources: History.com and DW.

Vaikka Venäjän pörssi on ollut rajoitetusti auki, tiedämme, että johtajien kurssit ovat olleet liikkeessä. Ukrainan kansasta on tullut legenda kansakuntien joukkoon sen osoittaessa päättäväisyyttä naapurinsa omituisen sorto- ja valheretken edessä.

Myös muutamalle Vapaan Maailman edustajalle sota on merkinnyt tervetullutta profiilin nostomahdollisuutta. Joe Biden, tuo Sleepynäkin tunnettu, on saanut otteisiinsa haukkamaisuutta, joka pukee häntä. Mutta suurin voittaja on ollut Boris Johnson, joka on ollut hätää kärsimässä sekavan hallintonsa kanssa. Suuren esikuvansa, Churchillin, tavoin sota on kuivannut poliittisen tuskan kyyneleet Johnsonin silmistä - hänen otteissaan ja puheissaan on pitkästä aikaa ollut elähdyttävää päättäväisyyttä, retoriikkaa on ammennettu samasta eettisestä lähteestä kuin Churchill - joka oli syntynyt johtamaan kansakuntaa sodan vaikeina hetkinä.

No, Boris on kaukana kriisipesäkkeistä, eikä talojen rappaus karise pommien vuoksi Lontoon kaduilla. Oligarkkien kimppuun onkin voitu käydä sellaisella päättäväisyydellä, että katsoja unohtaa, että ongelma on pitkälti itse aiheutettu. Tässähän suhteessa meillä suomalaisilla ei myöskään ole ihmeemmin pullistelemista - kauppa ja raha ovat meillekin kelvanneet. 

Britit tuntuvat toipuneen vanhoista sotavammoistaan hyvin: kerrankin on varmasti moraalisesti oikeutettua  sotaponnistelujen tukea tarjolla. Englannin lehdistö on myös tyydytyksellä todennut Suomen mainion Nato-kelpoisuuden, osaavaa reserviä on, arktisen ilmaston erikoistuntemusta, lentokykyä ja tykistöä, joita britit ovat perinteisesti arvostaneet. Niiden yli on mennyt vain perinteisen brittilaivaston henki: riehakas poikamaisuus voiton hetkellä ja samalla myös hiljentyminen vastustajan tappion vuoksi. Toisen menestys on merkinnyt toisille uppoamista meren syvyyksiin.

Emme tiedä miten kauan kriisi kestää, mutta on selvää, että kotimaan poliittiset vaikeudet palaavat, kun maailmanpolittinen tilanne helpottuu. Niin kävi Churchillille ja niin käy Borikselle. Cummings janoaa kostoa, yleisö alkaa jo muutaman viikon jälkeen menettää mielenkiintoaan Ukrainan kriisiin. Viisasta vaimoa tarvitaan lohduttamaan. Häviö on demokraattisen politiikan valitettava kääntöpuoli ja se pitää kantaa kunnialla. Mutta se on pohjimmiltaan reilua peliä, vaikka ei aina tunnu siltä.

***

Churchill and Boris Johnson have got some positive impact from the war during their political career - one can say that they were saved by the conflicts - their personalities and language find some extra spark from difficult times - for temporary effect, I suppose. It is good both did find a graceful, wise wife to guide through some inevitable political miseries, so typical to the Western Democracies - wifes and political miseries are the salt and the backbone of everything, and we should be so pround of them!

UK & Ukraina!

Photo: The Observer.

Venäjän katastrofaalinen sotaretki Ukrainaan on vasta alkanut. Koskaan inhimillisen konfliktin historiassa näin nopeasti ei ole selvinnyt mistä on kyse. putin on tehnyt järkyttävän virhelaskelman ja on onnistunut yhdistämään omat ”vastustajansa” ennennäkemättömällä tavalla. Hänessä ei ole ollut miestä nousemaan tankkien päälle, vaan hän on viihtynyt alimmaisissa maanpaikoissa. Nato voimistuu, EU yhdistyy, Boris Johnson näyttää vahvemmalta kuin aikoihin, Lontoossa alkaa oligarkkien siivous ja omaisuuksien takaisinotto. Painajainen tuntuu Kremlille hyvin Götterdämmerung-henkiseltä.

Ukrainan presidentin, sankarillisten vapauden ja demokratian puolustajien sanavalmius ja urhoollisuus eivät ole jääneet huomiotta. Brittilehdistö on rakastanut lentäviä sutkautuksia ja herkutellut kuvilla tuhotuista venäläisistä saattueista - sellaisella graafisuudella, että meikäläinen lehdistö on empinyt. Britit tuntuvat hyvin sisäistäneen 14.3.1940 Mannerheimin päiväkäskyn, jossa viholliset tuijottavat särkynein silmin tähtitaivaalle. 

Johnson ja Liz Truss ovat saaneet näyttää olevansa ainesta, joka syttyy kovina aikoina. On varmasti tervetullutta karistaa kotimaiset harmit vähäksi aikaa ja katsoa minkälaiseksi uusi Eurooppa alkaa muodostua ja kuinka pitkään konnakopla pitää sijaansa Kremlissä. On myös ollut mukava nähdä, että Johnson on pystynyt ihan oikeasti haastamaan EU:a pakotekilpaan pahan valtakuntaa vastaan - Churchillin ja Thatcherin hengessä.

***

It is a disastrous war for putin! If he had a script, it has been burned many times with Ukrainian heroes and their resolute fight for their democracy - the Britons have been enthousiatic, like so many others, of President Zelenskyi and his countrymen and - women constant bravery - and their excellence with strong words! As if the best part of Churchill and Thatcher tradition feels to have lightened these otherwise dark days in Ukraina. Prime Minister Johnson has found back his resolute mind and the oligarks in London feel safe no more. God Save Ukraine!

Loyality is my middle name - Camilla tukipilarina

Photo source: The Times 7.2.2022

En ole kuninkaallisten ystävä. Siitä huolimatta ihastelen kuningattaren päättäväisyyttä ja lujuutta. Hän on myös pikku hiljaa vuosikymmenien aikana lämmennyt Camillalle ja antoi hänen asemalleen poikansa puolisona viikonloppuna merkittävän tunnustuksen. Olen kuningattaren kanssa täysin samaa mieltä - Camilla ansaitsee arvostuksen.

Camilla on ollut sitkeä, päättäväinen ja tehnyt kärsivällistä imagonsa rakennustyötä tavalla, josta mikä tahansa poliittinen puolue olisi ylpeä. Hän on voittanut lokakampanjat ja yliampuvan Diana-kultin kivikot: common sensen ja brittiläisen huumorin ruumiillistumana hän on tehnyt erinomaista työtä. Hän on tukenut puolisonsa epävarmoja kohtia ja lieventänyt luontevuudellaan monta kipupesäkettä. Tässä hän on lojaalisti palvellut sitä, minkä on uskonut olevansa maansa parasta. Hänellä täytyy olla erinomainen suhteellisuudentaju ja veikkaan, että hän olisi hovin hemmotellusta väestä kaikkein hauskin keskustelukumppani. On traagista, että Charlesin ja Camillan liitto venyi niin pitkälle, mutta ehkä tämän päivän harmonia ei muuten olisi ollut mahdollinen.

Kuninkaallinen pari rinnastuu juuri nyt Boriksen ja Carrien liittoon, joka uhkaa viedä mieheltä pääministerin paikan. Carrieen on kohdistunut jo vuosia valtava paine, jota on Cummingsin lisäksi nostanut tuore Lordi Ashcroftin analyysi siipasta. Hänet leimataan kulissien vallantavoittelijaksi, joka on sotkenut Boriksen ajattelukyvyn ja itsetunnon - kummalliselta tuntuisi, että valtakuntaa johtaisi vihtori, joka pelkäisi kaikkein eniten vaimonsa mielipidettä.

Kun Camillan toimet ovat tukeneet Charlesia hänen hankalissa tilanteissaan, näyttää kuitenkin, että Carrien sisustusratkaisut, henkilövalinnat ja hurmaava kyky järjestää juhlia ovat vieneet pääministerin varsinaiseen liemeen, jossa varsinaisiin juokseviin asioihin jää vähän aikaa. 

Hyökkäyksiä Camillaa ja Carrieta kohtaan on leimattu ihmisvihaksi, mutta ehkä osuvampaa olisi puhua sen erityisestä alalajista, naisvihasta. Kummankin henkilön kohdalla täyttyy myös kummallisen brittiläisen kulttuurin erikoispiirre: naisen vaikutusvallasta yhtäaikaa kauhistutaan ja tirkistellään peeping Tomin tavoin hänen seksuaalisuuttaan varsin härskisti. Yhteiskunta näyttää tässä vanhanaikaisia, sovinistisia kasvojaan - juuret menevät kuningatar Victorian kaudelle ja jopa Elizabeth I:n aikoihin saakka. Thatcher tunsi tuon yhteiskunnan täydellisesti, eikä antanut sen häiritä omaa jyräämistään - hän oli montaa miestä miehekkäämpi - sitä ei ole vieläkään annettu anteeksi - tosin osa juuri tämän piirteen vuoksi on ollut häneen pohjattoman ihastunut. May pääministerinä oli lakonisempi - hän jäi asiallisuudessaan ajan hengen alle - jolle nyt odotamme seuraavaa ratkaisua viimeistään vaaleissa.

Mutta eläköön Camilla pitkään! Hän vakaana, maanläheisenä ja salaa ilkikurisena ihmisenä on täsmälleen sitä, mitä Britannia juuri nyt tarvitsee: huumorin, hengen lentoa, arkijärkeä ja tavallisuutta, sekä aitoa, monessa tulessa ja liemessä koeteltua tunnetta, jonka ilmaisuja ei olla ensimmäisenä päästämässä parrasvaloihin. Hän on käyttäytyvä, ajatteleva, huvittunut ihminen - joka osaa tunnistaa läheisyyden ja etäisyyden juuri oikeassa suhteessa. Jopa minun kaltaiseni antimonarkisti joutuu Camillan edessä myöntämään, että ehkä monarkialla Britanniassa on sittenkin toivoa.

***

I think Camilla is the real asset after the Queen in the Royal Britain. May She Live Long, supporting her husband. I also hope that the British society, high and low, might some day learn how to better behave towards the fairer sex. 

Kirkkofriikkien matkassa - A Band of Churchcrawlers

Vastustin pitkään facebookin jäsenyyttä. Mukana olen ollut kohta kaksi vuotta. Tämä blogini on jäsenyyttäni huomattavasti vanhempi. Facebook on ollut kuitenkin tehokas verkottaja - levyharrastukseeni, mutta erityisesti Englannin katedraaleihin ja kirkkoihin liittyen. Churchcrawlers - kirkkobongarit - ovat myös facessa kohtuullisen iso yhteisö. 

Yhteisö jakaa kuvia ja kokemuksia kirkoista. Osa paikoista on todellisia arkkitehtuurihelmiä, osa sijaitsee uskomattoman kauniissa maisemassa, osa kirkoista on vaatimattomia, tavallisia, osa hylättyjä, joihin on päässyt sisälle vain erikoiskonsteilla. On kirkkoja, joiden kunto on heikko, tai jotka on restauroitu ja pidetty hyvässä kunnossa. On paikkoja, joilla on tarjota ihmeellisiä taideteoksia, kauniita rakennuksen osien suhteita ja yksityiskohtia - sekä sellaisia, jotka ovat vailla mitään erikoisuuksia, vain yhteisön tärkeitä ja rakkaita paikkoja. Yhteisössä vallitsee, kuten somessa helposti, yksimielisyys ja tyytyväisyys harrastuksesta - hieman yllättäen uskonnollisuus ei juuri näy - ellei se sitten ole juuri samanmielisyydessä ja yhteenkuuluvuuden tunteessa - siunauksia ei toivotella, mutta hyviä kuvia peukutetaan ahkerasti. 

Olen tutustunut muutamaan mukavaan tyyppiin, joita voisin tulevaisuudessa tavatakin jollain Englannin matkalla. Kotikentällä kohdattaessa heissä voi olla sukututkijan charmia - hyvänä päivänä intohimoa ja rakkautta yksityiskohtiin jaksaa kuunnella innostuneesti, pilvisempänä päivänä varmasti raja tulee jossain kohtaan vastaan.

Ryhmässä on ihmisiä, jotka ovat systemaattisesti kiertäneet paljon paikkoja, ottavat laadukkaita kuvia ja jakavat paljon historiatietoa kohteista, jopa niiden muutoksesta. On niitä, jotka esittelevät paikkoja vähemmän systemaattisesti, vaatimattomasti, hiljaisemmin, painaen persoonaansa taka-alalle. On yllättävän paljon ihmisiä, jotka vain peukuttavat toisten julkaisuja ja sitäkin harvoin. Heilläkin on varmasti jokin syy olla osana ryhmää. Silti usein huomaan miettiväni, mikseivät he voi jakaa vaikka kuvaa omasta lähikirkostaan, vaatimattomastakin - ja sanoa yksinkertaisesti, että tämä on minun rakas kirkkoni. Sellaiset päivitykset ovat minusta hienoja. Monesti haluaisin kysyä omasta kuvastani pitävältä, mikset sinä ole julkaissut mitään?

Kirkkojen päätehtävä on tarkota uskonnon harjoittamiselle puitteet, ne ovat palvelusten paikkoja, yhteisön kohtaamispaikkoja ja henkilökohtaisen hiljentymisen tyyssijoja. Ne ovat myös lepopaikkoja edesmenneille.  Näiden lisäksi niissä on paljon kerrostumia maan, paikkakunnan ja henkilöiden historiasta. Tieto, että rakennusvaiheisiin on vaikuttanut normannivalloitus, viikinkien retket, musta surma, kuninkaan politiikka - antaa perspektiiviä. Omaan elämään ja sen asioihin voi tulla vuosisatojen mittakaava; jopa koko maan kohtaloon voi holvien alta saada erilaisen näkökulman. Kokemukseen rakennuksesta vaikuttaa myös vierailun luonne, käykö sen kiertämässä läpi toimitusten ja tilaisuuksien ulkopuolella, vai istuuko paikallaan pidemmän aikaa ja antaa katseen syventyä eri yksityiskohtiin.

Olen taltioinut valokuviin kirkkojen sisä- ja ulkotiloja kohtuullisen paljon. Pyrin ottamaan hyviä kuvia, mutta huomaan, että yksityiskohtia voisi poimia enemmän. Yleiskuvat kertovat, että kohteessa on ollut kiire. Hiljentyminen kasvattaa tarkkaavaisuutta ja antaa pohdinnalle mahdollisuuden. 

Valitsin tähän kaksi kuvaa Riponin leprakappelista. Se oli kiinni ja haimme avaimen entisestä köyhäintalosta (almshouses). Kirkko on aina tehnyt sosiaalityötä ja huolehtinut myös sairaista. Pieni kappeli oli vakuuttava paikka, ehdottomasti käynnin ja hetken hiljentymisen arvoinen.

Pidin kovasti tästä nuoren tutkijanaisen tekemästä kirkkobongarin kymmenestä käskystä:

https://hisdoryan.co.uk/the-10-commandments-of-church-crawling?unapproved=11265&moderation-hash=1100045b093577bcdb3950d03b3c27a0#comment-11265

***

Like trainspotting, churchcrawling is quite popular in England. I have been a church enthousiast, even without knowing the term. With facebook, I have joined some groups of friends of English churches and Catherdrals - these are funny little groups, with a lot joy of sharing good pictures and experiences in various parts of the island. The link above is a very good and practical guide to church visiting - the 10 commandments for that!

The Leper Chapel, Ripon, Yorkshire.