Joulukalenteri 2021: luukku 3 - Chester

Englannissa olen vältellyt isompia kaupunkeja, mutta kyllä muutama niistäkin on kiinnostava. Walesin tuntumassa sijaitsevassa Chesterissä viehättää, että roomalaisaika, West Mercian keskiaika ja viktoriaaninen kausi tuntuvat lyövän kättä loistokkaalla ja koristeellisella tavalla. Viktoriaanit tietenkin vetivät oman tulkintansa keskiajasta överiksi - lopputulos ei aina ole esteettisesti kärkiryhmää, mutta ihmeteltävää varmasti riittää. Bridge Street pitäisi nähdä ainakin teekupposen ajaksi.

***

Chester - that glorious combined handshake between Romans, Medieval and Victorian worlds. I think that might be worth seeing.

https://en.wikipedia.org/wiki/Chester

Joulukalenteri 2021: luukku 2 - Lavenham

Lavenham on Suffolkin villakyliä, villakaupalla vaurastunut, varaus näkyy taloissa, kaduilla ja kirkossa. Lovejoyn, antiikkituntijan ja hurmurin, seikkailut pyörivät usein näillä kulmilla ja hän myös onnistuu täpärästi pelastautumaan omista vihkiäisistään juuri täällä - jaksossa The Last Tango in Lavenham.

***

Lavenham - a wool church and Lovejoy in The Last Tango in Lavenham - and his narrow escspe from the altar.

https://en.wikipedia.org/wiki/Lavenham

Joulukalenteri 2021: luukku 1 - Colchester

Tämän vuotisessa joulukalenterissa on paikkoja, joissa en ole käynyt, mutta joissa kiinnostaisi käydä. Britannian vanhinta kaupunkia, Colchesteria, ei tarvitse paljon perustella - se oli Asterixin sivuilta ja Boudican kapinassa tuhoutunut Camulodunum. Oliko kuulu amatsonisoturi ja kansanvillitsijä jonkinlainen Thatcherin, tuon brittejä kiehtoneen voimanaisen, fyysinen edeltäjä? Koska en ole Lontoon ylimpiä ystäviä, onkin kummallista, etten ole jo käynyt tässä vanhassa pääkaupungissa. Onko Colchester Englannin Turku?

***

My Christmast Calendar for 2021 is about places I have not yet visited. Colchester or Camulodunum, starts the series. 

https://en.wikipedia.org/wiki/Colchester

Pääritkö parasta? Ylähuoneen asioita.

P.G. Wodehouse-suomennosvalikoimassa Pip pip, Sir on mainion Paavo Lehtosen, suomentajan, verraton esipuhe. Hän lainaa siinä Oscar Wildea: ”Päärit ovat parasta, mitä Englannin kirjallisuudelle on koskaan tapahtunut.” Ulkomaille syntyi Lehtosen mukaan aristokraatti-briteistä kummallinen kuva, jossa aatelisarvot ovat ostettavissa, eksentrisyys ja tietynlainen porvarillisuus löivät kättä, sikojen pitäminen saattoi olla säätyläiselle kunnia-asia, eikä säätykiertoonkaan suhtauduttu turhantarkasti. Tästä kaikesta Wodehouse ammensi kirjoihinsa aineksia lähes ehtymättömästi.

Vaikka Lehtonen toteaa, ettei Wodehouse ole realistinen kirjailija, emme voi väistää tosiasiaa, että Britannian parlamentin ylähuone - House of Lords - on yhä olemassa ja päärinarvoilla käydään poliittista kauppaa näinäkin päivinä. Vaikka alahuoneen - House of Commons - koko on rajoitettu  650 edustajaan, jotka kattavat koko valtakunnan vaalipiireillään, joita David Cameron huonolla menestyksellä yritti rajoittaa 600 kappaleeseen, on hämmentävää lukea, että ylähuonetta ei ole rajoitettu - määrä on vaihdellut useilla sadoilla henkilöllä vuosien aikana. Cameronin aikana hurjinta kehitystä jouduttiin suitsimaan - pääministeri itse ei ollut niinkään rajoittamassa päärien määriä. Nytkin luku on korkealta tuntuva 783 edustajaa - jotka eivät nauti palkkaa, mutta saavat päivärahat ja kulukorvaukset sekä kruunun työhuoneen käyttöönsä. Paikkamäärä ei kokouksissa aina tietenkään realisoidu, poissaoloja on. Sivumennen sanottuna, brittien väheksymässä Euroopan parlamentissa paikkoja on vaivaiset 705. Juontuuko brittien käsitys Euroopan parlamentista ”norsujen hautausmaana” heidän kokemuksiinsa omasta House of Lords-instituutiostaan?

Myös Boris Johnson on ollut liemessä viime päivinä perinteisen päärisuhmuroinnin kanssa. Kun periytyvistä paikoista on luovuttu, sitäkin enemmän punaisille penkeille (alahuoneen penkit ovat vihreät) pääsystä on tullut kuumaa poliittista kauppatavaraa. Ylähuoneeseen muuten kuuluvat myös piispat. Hengellinen sääty on paikalla virkakautensa, maallisemmat kollegat taas ovat pääosin elinkautisella komennuksella - for life.

Walter Bagehotin, suuren yhteiskunnallisen journalistin, mukaan parlamentti jakautui kahtia: tehokkaaseen ja hienostuneeseen osaan. Edellisen tehtävä oli hallita maata ja toinen taas keskittyi vaikutuksen tekemiseen. Tämä jälkimmäinen tuntuu jonkinlaiselta feodaaliselta jäännökseltä, jos kuningashuoneesta joskus luovutaan, vaikuttava ylimystön kamari varmaan menee samalla. Rooli alahuoneen lakien tarkistuksessa ja käsittelyn viivästyttämisessä tuntuu kummalliselta: varsinaista hylkäysvaltaa ei ylähuoneella ole demokraattisemmassa alavirrassa syntyneihiin tuotoksiin. Bagehot ajoi Englantiin perustuslakia, mutta sitä ei ole maahan edelleenkään luvassa.

https://en.wikipedia.org/wiki/House_of_Lords

Itse House of Lordsin sivut ovat hyvin vastuisiin keskittyneet: sieltä on turha hakea Wodehousen kuvaamaa matkailullista viehättävyyttä. Keskusteluja, asioita, pääsee seuraamaan korostetun helposti: avoimuus on kunniassa. Jokainen kadunhenkilökin pystyy muodostamaan käsityksen onko toiminta rationalisuuden sfääreissä. Kuuntelin pätkän tuoreesta keskustelusta: effectiveness - tehokkuus - toistui vanhan Lordin puheessa useasti, tietenkin hienostuneesti intonoiden.

https://www.parliament.uk/business/lords/

Ylähuoneessa voi olla tietynlaista matkailullista potentiaalia. Onhan meidänkin Ritarihuoneemme suhteellisen ahkerassa edustuskäytössä. Kyllä Englannin eksentrismiä voisi jalostaa myös matkailuvaltiksi Wodehousen hengessä. 

***

House of Lords is a great British institution, according to Bagehot - its purpose is to impress, and it rarely fails. Wodehouse as a writer, was as well very fond of Peers. To other countries, the institution itself is quite exotic - without limitations to the number of persons in the Upper Chamber. However, its internet pages and discussions are open to everyman to judge. 

Yksi ohi muiden - First past the post - vaalijärjestelmä

Source: Sky News. 

Miltä sinusta tuntuisi, jos äänestysalueesi olisi varsin pieni ja siltä valittaisiin vain yksi edustaja, joka kerää suurimman äänisaaliin? Periaatteessa kunnallisvaaleissa näin voisi ollakin, mutta itse en luota, että asuinalueeltani löytyisi ehdokas, joka ajaisi yleisesti parhaiten niitä asioita, joita haluaisin edistettävän. Toisaalta voisi olla kiehtovaa tavata meidän miestä tai naista kylätalolla säännöllisesti ja kysellä, miten hän edistää piirimme asioita - ja tietenkin välittää ideoita.

Näin kuitenkin Britannian malli toimii, sekä paikallisvaaleissa, että parlamenttivaaleissa. Järjestelmä suosii isoja puolueita - pienillä puolueilla ei ole samanlaista mahdollisuutta saada ehdokkaita läpi kuten meidän suhteellisessa vaalitavassamme, jossa ääntenlaskun edetessä pienten puolueiden mahdollisuudet kasvavat. On harvinaista, että Britanniassa paikka menee pienelle puolueelle, mutta ei se mahdotontakaan ole: Vihreät ja  Liberaalit voivat tuottaa paikallisia yllätyksiä.

First-past-the-post - järjestelmää on viime aikoina jonkin verran arvosteltu poliittisen kentän polarisaatiosta - aivan oikein, sillä vahvin ehdokas jyrää siinä muut, joille aikanaan tarjotaan revanssia. On alueita, joissa sininen tai punainen väri istuu perinteessä ja liukumaa toiselle puolelle ei juuri esiinny, vaikka politiikka ei miellyttäisikään. Pienille puolueille suunnatut protestiäänet menevät järjestelmässä kirjaimellisesti hukkaan. Kummallisempi viime aikojen piirre on ollut Labourin (Whigs) anemiaa hipova kyvyttömyys kerätä kannattajia valtapuolue Konservatiiveihin (Torys) pettyneistä. Vaikka Boris Johnsonin hallituskausi ei ole ollut mikään kovin ihmeelliseltä vaikuttava menetystarina, sen kannatus on vaihtoehtojen puutteessa ollut varsin hyvä. Vaalijärjestelmän uudistuksissa seurataan tarkasti, palveleeko tilanne omaa ”red wall” tai ”blue wall” peruskannatusseutuja. Valtapuolue voi myös suomalaisittain yllättävän vapaasti valita itselleen mahdollisesti suotuisimman vaaliajankohdan - sitä on veikkailtu jopa ensi vuoden alkupuolelle. Korona-aika toi tämän Suomeenkin, tosin väliaikaisesti - kuntavaalien siirrosta käytiin melkoinen keskustelu, jossa myös poliittisia tarkoitusperiä kyseltiin.

Heikoinkaan vaalijärjestelmä ei kykene estämään pätevien ehdokkaiden valituksi tulemista, tai jos estää, demokratia on toiminut. Kuitenkin käytännössä kaksipuoluejärjestelmä polarisoi poliittista keskustelua: omaa leiriä puolustetaan pidempään, omasta piiristä pidetään mustasukkaisesti kiinni kuin reviiristä. Konsensustyyppistä toimintaa on vähemmän ja vastakkainasettelua enemmän. Huumoria rakastavat britit jäävät helposti koukkuun nokitteluun ja keveisiin heittoihin vastustajan suuntaan - poliittisen sisällön kustannuksella. Suomessakin keskivertoäänestäjällä alkaa olla vaikeuksia seurata keskusteluja vaalien alla - tietävätkö kaikki, mistä vastuista hyvinvointialuevaaleissa äänestetään? Toivottavasti. Mutta ainakaan Brexit-äänestyksessä brittien sisältötaju ei vakuuttanut - sen verran yllätyksiä on tullut.

Yllättävää on, että EU-parlamentin brittijäsenet valittiin listavaalilla - äänestettiin vain puoluetta, joka sitten kokosi mieleisensä listan läpi päässeiden määrää vastaavasti. Tälläkin on voinut olla osuutensa, ettei suuri yleisö Britanniassa kokenut Unionia omakseen. 

https://www.parliament.uk/about/how/elections-and-voting/voting-systems/

***

Finnish and British voting systems are fairly different. In Finland, proportional system allows greater variety of parties selected to local councils, to the Parliament and to the councils of newly established Wellbeing Services Counties. Is this a better way to build political trust? Both countries have political challenges, but perhaps Finnish discussion is not so polarised as current situation in the UK. Understanding the contents of the current politics is not either easy for a common person in both countries.