Anglosaksien rakennuksia 1: yleisvaikutelmia

All Saints’ Church Brixworth, Northamptonshire

Viime vuosina mieleni on paljon askarrellut Englannin vanhimpiin kuuluvien rakennusten parissa. Rooman valloituksen aikaisia rakenteita on useassa paikassa näkyvissä, usein vain raunioina ja kivijalkoina. Roomalaisten perintö näkyy rakennustekniikassa ja rakennusaineiden hyödyntämisessä - roomalaisten kivien uusiokäyttöä harrastettiin paljon. Minua on kiehtonut aika normannien maihinnousuun 1066 saakka. Sen jälkeen hallinto alkoi enemmän tai vähemmän päättäväisesti manifestoida valtaansa myös vaikuttavina rakennuksina, normannilaisena vankkana pyörökaarirakentamisena vaikkapa Towerin linnan kappelissa tai Durhamin katedraalissa.

Se mitä Rooman ja normannien isännyyksien välissä paikallisesti rakennettiin kiehtoo mieltäni: se on suurten kertomusten alle väistynyttä pientä kertomusta, paikallisesti kirjavaa, usein katkelmallista, vaatimatonta ainakin keisarikunnan mittakaavaan nähden, sekä nykykatsojalle hankalasti hahmottuvaa, usein epäselvää. Kun myöhemmät polvet ovat rakentaneet rakennuksia uudelleen, vanhat osat ovat helposti saaneet väistyä purkamisen tai peittämisen kautta. Säilyneisiin osiinkin on tehty muutoksia, uudentyylisiä ikkunoita ja ovia, sortumia ja muita vahinkoja on korjailtu. Myös hyvää tarkoittavat restauroijat ovat tehneet vahinkoja. 

Ihmeenomaisesti jotain on kuitenkin jäänyt jäljelle: muutamia tunnusomaisia kapeita ja korkeita tiloja, erikoisia elementtejä, kuten pieniä ikkuna-aukkoja, muutamia veistoksia, joista voi tavoittaa jotain sen aikaisten kuvanveistäjien mielikuvituksen voimasta. Itse olen pitänyt näitä katkelmia kiinnostavina: ne ovat ikkunoita menneeseen, ne ovat valonsäteitä, jotka tekevät keskiajan pimeimmistä vuosisadoista hieman konkreettisempia. Hieman yllättävää on myös näissä katkelmissa kohdata jopa yksilö. Esimerkiksi myöhempi goottilaisen arkkitehtuurin valta-aika oli enemmän yhtenäiskulttuuria, teknistä kovan rahan rakentamista, jossa sooloilijoita esiintyy yllättävän vähän.

Maallisia rakennuksia on säilynyt vähän: on linnoituksia, niiden osia, puurakenteisten hallien perustoja. Kirkkoja on säilynyt enemmän. Kristinusko jatkoi taisteluaan, vaatimattomia kirkkoja nousi joskus vanhoille kulttipaikoille, usein puisina sauvakirkkoina, joista ei ole jäänyt yleensä jäljelle kuin paalujen reiät maahan. Yksi puisista säilyneistä on Greenstedin kirkko Essexissä: https://en.wikipedia.org/wiki/Greensted_Church

Ajankohdan rakennustaiteen tarkastelu on usein juuri kirkkojen tutkimista. Niiden funktio oli tarjota yhteisölle kokoontumispaikka, ehkä myös jonkinasteista fyysistä suojaa, niissä kerrottiin kirkon viestiä, joka oli kokonaisuutena lähempänä ihmistä kuin nykyjään, elämä oli kovaa, ahdistavaa ja raskasta, vaarallista ja pelastuksen henkisellä sanomalla on ollut epävarmuudessa tärkeä merkitys. Miten ihmiset ovat sen ymmärtäneet? On kiehtovaa käydä näissä samoissa tiloissa kokemassa jotain samassa mittakaavassa noin 1000 vuotta sitten eläneiden ihmisten kanssa. Pimeät, viileät sisätilat ja raskas, historiantäyteinen hiljaisuus ovat puhuttelevia. 

Romaanisten rakennuksien mittakaava voi olla yllättävänkin suuri. Tournusin luostarinkirkko Burgundissa oli valtava, raskas rakennus, joka henki aikojen yötä, painavat holvikaaret johtavat ajatuksia menneisyyteen ja herättävät kunnioitusta. Englannin yhteys mannermaalle ei tullut vasta normannien myötä: Englannin paikalliskuninkaat olivat tunnustettuja karolingisen renessanssin kumppaneita. Yhteyksiä oli aina Reininmaalle saakka.

Anglosaksien kirkot olivat vanhan kristinuskon manifesteja - eivätkä pelkästään pakanoita vastaan. Normannit pyrkivät häivyttämään vanhat kirkot omilla rakennushankkeillaan monesti systemaattisesti. Samalla tavalla anglosaksinen papistojohto korvattiin normannimyönteisellä ja varmistettiin yhteyttä Roomaan, jota johti nyt keisareiden jälkeen paavi.

Vaikka kevät 2020 onkin huonoa aikaa matkustaa Englantiin kirkkoja tutkimaan, mitään hätää ei ole. Googlen avulla pääsee vaikka kuvani Brixworthin saksilaiskirkon pihamaalle tutkimaan raskaita, korkealle muurattuja seiniä. Tämä kirkko on säilyneistä ajan kirkoista suurin ja lähinnä täydellisenä säilynyt. Se muistuttaa huvittavasti Turun tuomiokirkkoa, mutta on toki sitä vanhempi. Tornin alaosa on komea, sinne johtaa tukirakennelmana toimiva porrasosa. Ikkunat ovat harvassa, mutta niistä sisätila saa valoa. Kirkko on yhteisön aktiivikäytössä yhä. Se on suuri: vasemmalla puolella näkyvä mammuttipetäjä ei pienennä ikiaikaista rakennusta.

https://en.wikipedia.org/wiki/All_Saints%27_Church,_Brixworth

***

I begin here three-part series devoted to anglo-saxon architecture. I specially like this period between the fall of Rome and the Norman Conquest. Buildings are scarce and often fragmatic, but they have strong originalilty and spiritual power that makes my imagination run.

Happy VE Day!

Onnellista Euroopan voiton päivää! Kun tulevaisuus on epävarma, menneisyys elähdyttää. Silti ihmettelin hieman Timesin kuvastoa. Spitfiret innostavat minuakin, kyyneleet tulevat silmiin näistä kauniista tappajista. Mitenkähän meidän lentäjä-ässämme olisivat niillä pärjänneet? Varmasti hienosti.

Mutta säkkipillinsoittaja Doverin kalliolla, nyt? Tulee mieleen se ikimuistoinen ruutu Hugo Prattin Corto Maltese-sarjakuvasta. Skottiupseeri kuolee kaukana isiensä mailta, kuulee viime hetkillään säkkipillin johdolla lähestyvien asetoveridensa tulevan ja toteaa vastaansanomattomasti: ”Minun on aina käynyt sääliksi niitä...jotka joutuvat kuulemaan säkkipilliä olematta skotlantilaisia...”

Laitan tähän vielä linkin mainioon Timo Vihavaisen blogiin, jossa lähdetään Orwellista liikkeelle ja tullaan Suomen sotien tarinaan, joka on yhtäaikaa karvas ja makea. Voiton makuun ei päästy ja tässäkin asiassa totuus on enemmän kuin kauneus.

https://timo-vihavainen.blogspot.com/2020/05/nakokulma-sota-aikaan.html

Mutta, mutta... Timesin avulla myös suomalaiset saavat maistaa voittoa, katso autenttiset reseptit lopusta!

***

Happy VE Day! Now Finns also have possibility to taste Victory, thanks to excellent recipes from the Times!

Harry and Meghan - Some Wishes Upon Stars

”Ilmaiset neuvot ovat hintansa arvoisia” - Perusinsinööri Veijo Miettinen

Viikonlopun Times oli yhä hieman murheellista luettavaa. Saarivaltakunnan jättäneen pariskunnan taistelu jatkuu. Olen miettinyt eräänkin kerran, että mielelläni lukisin lehdistä jotain tähdellisempääkin. Kriisi on ilmeisesti pitkittynyt, koska pariskunnan neuvonantajat eivät ole tehtäviensä tasalla ja pyrkivät turvaamaan palkkioitaan myös jatkossa. Haluaisin siksi antaa muutaman neuvon, mihin pariskunnan ei kannata puuttua, vaan jättää kokonaisuudet todellisille asiantuntijoille. Laitan myös vinkit, mihin oikeasti kannattaa vaikuttaa, jos haluaa hyvää tehdä maailmassa. Näillä ilmaisilla ohjeilla he varmasti saavuttavat sellaisen kunnioituksen asteen, että he voivat pitkällä tähtäimellä pyrkiä vaikka Aniston-Pitt parin verrokiksi. Heidän julkinen ilmeensä kirkastuisi myös valoisaksi, vaikka pysyisivätkin ankaran yksityisinä toiveittensa mukaisesti.

Itse toivon vain nöyrimmästi, että lehdistön palstat puhdistuvat. No, tietysti on niin, että onhan tuossa toivelistalla pari minunkin etujeni mukaista kokonaisuutta.

Vaikka mieli tekisi, älkää puuttuko näihin:

1. Lehdistönvapauteen, myös roskalehdistön (Lisätietoja: Juha Sipilä, Finland)
2. NHS:n työhön
3. Veteraanityöhön, ette olleet vielä paikalla heidän tiukimmissa paikoissansa
4. Brittipoppareiden ydinosaamiseen
5. Kuningashuoneen toimintatapoihin
6. Pubien ruoan terveellisyyteen
7. Kettujahtiin ja muuhun metsästykseen
8. Ilmastonmuutokseen
9. Ekosysteemeihin ylipäänsä
10. Ihmisten perusarkirutiineihin

Muutama vinkki, jos haluatte tehdä hyvää

1. Englannissa on iso kodittomuusongelma (Lisätietoja Minna Pye, Finland)
2. Tukekaa yksinhuoltajaäitejä kaikkein haavoittuvimmillaan
3. Markkinoikaa mainioita englantilaisia juustoja
4. Edistäkää englantilaisia viinejä
5. Tehkää englantilaisia omenalajikkeita ja Gerald Finzin musiikkia tunnetuksi
6. Pyrkikää Toffo-kääröjen palauttamiseen markkinoille
7. Kampanjoikaa kuntien vastuulla olevan sosiaalitoimen vahvistamiseksi
8. Edistäkää koulurauhaa ja kiinnittäkää erityistä huomiota syrjäytyneisiin nuoriin
9. Tukekaa vähävaraisten perheitten harrastusmahdollisuuksia
10. Ilmoittautukaa vapaaehtoiseksi avustusjärjestöihin, kuten Oxfamiin

***

Some free advice to Meghan and Harry - 10 list ”not to do” and 10 list ”to do”. The to do list highlights duties concerning helping most vulnerable single mothers, homeless people, promoting peace in schools, activiting poor families to hobbies - and returning MacIntosh Toffos to market. 

Englannin pinnan raapaisun 4. vuosi käyntiin

Arvoisat lukijat! Kiitos mukanaolosta, kun kolme vuotta blogia ja 337 tekstiä tuli täyteen. Matka jatkuu, sumuisena ja epämääräisenä, toisaalta selkeästi rajattuna ja tarkasti. 

***

Olen muutaman kerran laatinut blogini ulkopuolella kaunokirjallista esitystä matkallaolon kokemuksesta. Matkustamisesta pitävät tekevät sen jostain syystä, minkä kokevat jotenkin myönteiseksi. Tuon myönteisyyden vuoksi voidaan sitten sietää vaikka vähän ikävämpiä asioita. Karrikoiden Englannin maisemia rakastavat joutuvat sietämään englantilaisten tyhjänpäiväistä kohteliaisuutta ja kulahtaneita, salaovelia fraaseja. Englantilaisia ihmisiä rakastavat joutuvat sietämään paikalliset kehnot saniteettiolot ja latteat maisemat iänikuisine perinnetaloineen. Tai kuten Poirot, Christien Sad Cypress eli Teetä kolmelle tarinassa, joutuu sietämään inhottavia englantilaisia leipälevitteitä hintana oleskelustaan.

Olen huomannut viime vuosina kärsimättömyyden hiipivän luokseni nykyajan loputtomissa matkan siirtymäriiteissä: turvatarkastuksissa, lentokenttäjunissa ja -busseissa, terminaalien ja kaupunkien välisissä siirtymätaipaleissa. Olen kysynyt, milloin alkaa se Englanti, jonka vuoksi maahan matkustin? 

Ihailemani matkakirjailija Juha Tanttu kuvasi omaa suhdettaan Pariisiin hienosti. Hän sanoi, että kaupunkiin palattuaan pitää tarkistaa onko kaikki paikoillaan, istua tuttuun kuppilaan kadunvarteen, tilata kahvi, lukea lehti, sytyttää tupakka, olla osa Pariisia - tunnistan tuossa intiimissä ja tiukanlöysässä vaatimuksessa itseäni. Itsekin kysyn, onhan se paikka, minkä muistin, vielä olemassa? Onhan se tuttu sillä tavalla kuin tuttu ihminen on, jotenkin hankalasti kuvattavalla, mutta välittömästi tunnistettavalla tavalla. Tuohon sisältyy halu jollain tavalla liudentaa osa oman identiteetin rajapinnasta osaksi toista, avautua joltain osin ja asettua toiselle alttiiksi. 

Mielestäni tämä suhteellistaminen on tärkeää. Minä en ole englantilainen, mutta joltain osin minussa on jotain, mihin englantilaisuus vastaa: pidättyväisyys, mieltymys tiettyihin väreihin, maiseman, luonnon ja rakennusten piirteisiin, jonkinlainen kieron-humoristisen asenteen viljely. Mikään ei tietenkään luonnossa esiinny puhtaana. Tarvitsemme suhteellistamista myös muualle. Suomalaiset kuvittelevat usein olevansa jotenkin ainutlaatuisia suoraviivaisuudessaan ja torjuvat muualta tulevat vaikutteet. Mielellämme peilaamme itseämme suhteessa Englantiin tai USA:an. Tosiasiassa meitä selittää paljon suhteemme Ruotsiin, Venäjään ja Viroon - vaikka meillä on kiusaus torjua yhteydet. Samalla tavalla Wales, Skotlanti, Ranska ja Hollanti määrittävät monesti asioita, joita ei helposti englantilaisen pintakuoren alta löydä.

Oman elämänkokemukseni karttuessa olen löytänyt välillä jonkin häivähdyksen zeniläisyyttä itsessäni. Kun lähden matkalle Englantiin, olen jo perillä, vaikka pakkaisin vasta laukkuani adaptereineen, turvatarkastuksessa, koneessa, autovuokraamon tiskillä, moottoritiellä eksyneenä, majapaikassa tavaroita purkaen ja hiustenkuivaajaa etsien. Voin olla yhtä hyvin rauhallinen kärsimättömyyden sijaan ja etsiä tunkkaisissakin tilanteissa Englanti-kokemusta: kiireen keskellä nautittua teekuppia, hauskaa mainospätkää terminaalin seinässä, erikoista tyyppiä omituisessa päähineessään, pekoninkäryä, aseman hyörinää, kyllästyneellä äänellä vaihdettua kohteliaisuutta, roskalehtien räikeitä otsikoita, Starburst-pötkylöitä, ikkunan takana näkyvää maiseman pätkää, satunnaista tornia, Bootsin ikiaikaista logoa, vanhaa ukkelia Kelso capin kanssa, hopeahiuksista hymyilevää mummelia, lävistettyä skinijonnea, purkkaa jauhavaa teinityttöä, jonka nenä ja posket ovat lähes kuninkaalliset...aineksia perillä oloon on loputtomasti. 

Mutta oikeasti perillä ollaan vasta kun aamu koittaa ja saa paahtoleipää ja Tiptree marmeladia nokkansa alle!

***

This is the beginning of my 4th year with Oh my England!-blog. I think some Englishness is defined by neighbours, what is and what not by Dutch, Welsh, Scottish and French cultures - very much like Finland is much defined in relation to our good neighbours Sweden, Estonia, Norway and Russia. I like to find from England some issues, that strike chord in me: this can make me anxious waiting for my arrival to the country. When I have grown older, I have noted being more zen: when I have started my journey, I am already in England and can see it also in quite trivial things: in terminals, in transfer transport, in unknown people met in transition etc. But for real, I am at England when it is morning and I get some English toast with Tiptree marmelade under my very nose!

Stonehenge ja Avebury - Jännän äärellä

Photo: Super Ethused, You Tube

Stonehengen kävin katsomassa ensimmäisellä Englanninreissullani vuonna 1987. Muistaakseni ostimme bussimatkapaketin sinne Salisburystä. Kesäaikaan paikka oli ruuhkainen, varsinaisesti mystisempää tuntua ei tullut. Mutta olihan se vakuuttava paikka. Varmaan jossain vaiheessa pitäisi ehtiä tarkastamaan myös Aveburyn kivikehät - ja Silbury Hill, jonka myös Tori Amos mainitsee laulussaan 1000 Oceans. Avebury, Stonehenge, Salisbury ja Glastonbury ovat kaikkia aika lähekkäin, joten autoilua on taas luvassa. 

Olen usein tuntenut tietynlaista latteutta, kun saa odotetun kohteen näkyviinsä - usein latistuminen tapahtuu muiden ihmisten johdosta. Ruuhkaisessa hienossakin nähtävyydessä ei kovin intiimiä suhdetta kohteeseen pääse syntymään. Vanhojen, arvoituksellisten muistomerkkien kohdalla omakohtainen suhde paikkaan tuntuu erityisen tärkeältä. Stonehengeä on selitetty paljon eri teorioiden kautta, uhripaikaksi tai jonkinlaiseksi katetuksi juhlatilaksi. Paikan viehätys on kuitenkin siinä, että se on nykymittakaavassakin jotain todella monumentaalista ja että selityksiä ei ole puhtaaksi ammennettu, mielikuvitukselle ja arvoitukselliselle jää sijaa - ollaan siis jännän äärellä.

Teorioiden ja vastaavasti hurahtaneiden hörhöjen paljous synnyttää helposti ainakin itsessäni kyynisyyttä ja jonkinlaista väsähdystä - kohde on nähty, jatketaanko matkaa? Kuitenkin kohdetta pitäisi aina lähestyä avoimin mielin, kuin taideteosta ja antaa sen vaikuttaa, olla nöyrä ja kärsivällinen paikan ikiaikaisen hengen edessä. 

Aloin tätä blogitekstiä taustoittamaan You Tuben avulla - ajattelin, että löydän Aveburystä jonkin viimeisen päälle tehdyn dokumentin, jossa matematiikka, fysiikka ja kemia lyövät aseensa kilahtaen yhteen, synnytetään taas yksi olettamus paikan tarkoituksesta ja esitellään se ikäänkuin teoreettisena läpimurtona. Juutuin kuitenkin puolivillaiselta vaikuttavaan reilun puolen tunnin kevyehköön raporttiin, jossa käydään paikan päällä Stonehengessä ja Aveburyssa ja ollaan amerikkalaisen innostuneita. Yllättäen aloin pitää innostuneesta blondiesittelijästä ja hänen hieman jörrikkämäisestä kumppanistaan. He eivät tuo mitään viimeisiä teorioita, mutta he tai ainakin neito, innostuvat kivimurikoista oikein tosissaan, Aveburystäkin, josta he eivät olleet edes kuulleet aiemmin. Hämmästyin myös varsin laadukasta ja kiintoisia yksityiskohtia poimivaa kuvausta. Paikka näyttäytyy juuri niin tunkkaisena, kuin paikat monesti ovat, mutaa on ja lampaita, niihin ei juututa liikaa, vaan kamera kiertää itse kohteita kiitettävän paljon. Pidän juuri tuollaisesta hieman huonosta joulukuun valosta ja väreistä, mitä heidän käynnillään on. Ne ovat ehtaa Englantia, eikä mitään Rivieraa. Naista voi syyttää pinnalliseksi, mutta tosiasia on, että meillä ei ole paljon tietoa näistä kohteista, vain oletuksia. Innostuminen ja kunnioitus ovat ehdottoman hyviä lähestymistapoja, varsinkin, jos emme itse pysty tarkempiin teorioihin paikoista. 

Pariskunnan vierailu päättyy sinne, minne turistikohdekäynnit usein tarpeiden vaatiessa päättyvät, pubiin. Ruokalistakin tulee tavanomaisuudessaan esille - he jaksavat siitäkin olla innostuneita, todella kiitettävää! En tiedä olisinko itse heidän seurassaan päätynyt Scampiin, Lasagneen en varmasti olisi sotkeutunut. Ehkä valintani olisi ollut arkaaisin listalta, makkaraperunat eli Mash & Bangers. 

Kehumani video löytyy siis tästä, tekijänä kaksikko Super Enthused:

https://www.youtube.com/watch?v=-9eConcTBzU

Jätin hurmaavan kaksikon taakseni, aloin hieman vastahakoisesti ja hajamielisesti selailla vanhaa kunnon Jacquetta Hawkesin lavean kirjallista teosta A Guide to the Prehistoric and Roman Monuments in England and Wales. Sekään ei anna kovasti lopullisen tuntoista selitystä mistään. Teoksen kansikuva on samalla kiehtovalla tavalla kosteansumuinen ja väreiltään suodattunut kuin kaksikon kuvaama video. Mieleeni jää Hawkesin kertoma tarina yhden Aveburyn kiven alta löytyneestä vainajasta. Luuranko ajoitettiin sydänkeskiajalle. Mies oli ilmeisesti jäänyt kaatuvan kiven alle - hän oli tullut kylään muualta ja auttanut paikallisia kaatamaan pakanallista monumenttia. Luuranko on asennollaan kertonut äkillisestä tapahtumasta. Kauhistuneet kyläläiset eivät saaneet häntä enää kiven alta pois, vaan peittivät hänet maalla. Kaivauksissa miehen mukana löytyivät sakset, joten hänet on oletettu parturi-välskäriksi. Nuo sakset ovat kuulemma vanhimmat Britanniassa säilyneet. Miehen tarina on kiehtova ja se muistuttaa siitä, että saamme tuntea pelkoa ja kunnioitusta muinaisuuden arvoituksellisuuden edessä. Ylimielisyys voi olla kohtalokasta.

***

I have seen Stonehenge, and have added Avebury to my ”to do” list. Sometimes seeing some famous sight can turn us cold and cynical, we are easily embarrassed by crowds or plentiful theories or speculations. However, this duo Super Enthused reminded me how important it is being open and enthusiastic to the place itself. Their experience of the sites makes the maximum out of them - and they wisely end up in a pub, like so many other visits. But they really made their day! They have my respect!

https://www.youtube.com/watch?v=-9eConcTBzU