lauantai 5. lokakuuta 2019

Asuntomarkkinoista

Olen pidempään tutkinut rajoitetulla kaupunkialueella viiden mailin säteellä rautatieasemasta asuntotarjontaa ja -kysyntää. Heikoimmillaan, pari vuotta sitten, tarjonta kävi reilusti alle 300 kohteen. Viime päivinä tarjontakäyrä on ollut nouseva, kohteita on nyt jo 440. Asunnoista 9 on yli miljoonan punnan asuntoja ja luulen, että kalleimmastakin tulee kaupat 1,5 m £ tarjoamalla. Seitsemän asuntoa löytyy miljoonan ja 900 000 punnan välistä. Siitä alaspäin mennään nopeasti. Puolella miljoonalla punnalla saa jo melkoisen lukaalin, jossa omaa tonttia ja hoidettavaa puutarhaa riittää.

Käytännössä alkaen noin 300 000 £ sijoittamalla saa uuden omakotitalon avaimet käteen periaatteella, hyvältä sijainnilta. Sen rahan tuntumassa on paljon hyvän oloisia, vanhempia taloja, joissa iän huomaa pohjapiirroksista, uudet ovat jotenkin varsin mukavia ja toimivia - vanhat talot alkavat vertailussa tuntua helposti epäkäytännöllisiltä ja kömpelöiltä. Yksi valmistaja, joka on innokkaasti tarjoillut luomuksiaan asuntohaaveilijoille, on Bovis Homes. Sivu löytyy täältä.

Hyvienkin kohteiden myyntiajat ovat pitkiä ja epäedullista taloa myyvän perheen tai perikunnan ilmoittelussa voi nähdä välillä pienen epätoivon merkkejä. Ei voi olla myöskään ajattelematta, että Brexit on lisännyt epävarmuutta ja tarjontaa, omaisuuden realisointeja tai ainakin yritystä siihen. Asunnot eivät ole hintapyynnöiltään havaintojeni mukaan mitenkään romahtaneet: keskiluokka, ylempi tai alempi, uskoo vielä itseensä. Jos hinnat eivät jousta juuri alaspäin ja epävarmuus taloustilanteesta on suuri, se ei kuitenkaan varsinaisesti houkuta ostajapuolta tekemään mittavia investointeja. Tarjontasuma on niin suuri, että sen purkaminen on varmasti haastavaa - ehkä se tapahtuu juuri kasvavan luottamuksen kautta Brexitin ratketessa. Varsinaisesta hintakuplasta ei ole kohteessani kyse - asuntojen perushinnat ovat järkeviä vaikkapa 1990-lukuun verrattuna. Epäedullista rakennuskantaa on poistunut markkinoilta esimerkiksi purkamalla ja vanhusasunnoiksi kaavoittamalla. Joidenkin vanhempien ja nuhjuiseksi päässeiden omakotitaloalueiden kohdalla on samanlaista ajatusta: alue purkuun ja hieman persoonattomat, mutta pohjaratkaisuiltaan ah niin mukavat Bovis-talot nousevat tilalle. Bovis ei pyri vallankumoukseen: esimerkiksi kylpyammeet ovat näissä kunniassaan, suihkujen rinnalla.

Itse olen mielestäni kiinnostunut järkevän kokoisista asunnoista, joissa saa mielellään olla valoisuutta ja näkymiä, ehkä joku mukava yksityiskohta - vaikkapa kirkkaanpunainen tai -sininen ovi. Ja mielellään nuo Alec Clifton-Taylorin ylistämät ikkunat!

***

I have noted, that in my well studied part of England, 440 apartments are on sale - two years ago at the same 5 mile radius, under 300 houses were available. It is quite clear Brexit has had its influence on the supply side - getting free of liabilities. In addition to that, modern housing requirements are something different to that of the Edwardian period. Now Bovis Homes provides easy answers to questins of the lower and upper middle class. Of course, you can buy estate on these days - with more serious money. I would say the estate market is very good at moment for a buyer - in case Brexit is not too big threat for those particular investments. There are handsome solutions out there, with eye to tradition and great views to the countryside: the Best of England.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Yllä meren, alla kiven - Doggerland

Illustration: William McNulty and Jerome Cookson/National Geographic

Englannin historia on mantereesta eroamisen historiaa. Miten alkuperäisväestö selvisi angleista ja sakseista? Oliko heitä? Tulivatko he mantereelta? Kun viikingit tulivat, jäivätkö he? Miten roomalaisten kanssa kävi? Joka tapauksessa normannien maihinnousu vahvisti siteet vuosisadoiksi, kun Ranskaan oli erityinen suhde ja ranskalaisia herroja siedettiin vaikka hampaat irvessä puhumalla - tämähän vaikuttaa edelleen takaraivossa Brittien Ranska-suhteessa.

Jos mennään ajassa kauemmaksi, jääkauden päättymisen aikoihin, jolloin kaunis kotomaamme oli vielä jäämassan peitossa, nykyinen Englanti ja Saksa olivat yhteydessä viljavan laidunmaan, Doggerlandin, välityksellä. Pohjanmerta ei oltu vielä keksitty, vaan Ipswichista olisi voinut kuvin jaloin tepastella Bremeniin saakka hylkeennahkaisissa töppösissä.

On kiehtovaa ajatella, että turskaparvien ja öljynporauslauttojen alla on merenalaisen arkeologian aarreaitta, mammutinluineen ja keihäänkärkineen. Veden noustessa ihmiset väistyivät joko pikkuhiljaa kuivempiin ja korkeampiin oloihin pyrkien tai tsunamikatastrofien kautta. Ajatus on mielenkiintoinen ja arkisuudessaan kiehtova - tarujen Atlantis tai Tolkienin taruston uponnut Numenor saavat kerralla kouriintuntuvuutta. Lyhyt, mukavan selkeä ja hössöttämätön you tube video aiheeseen löytyy täältä ja linkki Guardianin artikkeliin 10.7.2019 on tässä. Kartta yksinään antaa kuitenkin mielikuvitukselle siipiä herättää aikansa meren päällistä elämää vihreään kukoistukseen. Kartassa kannattaa katsoa miten hienosti ja kauas joet, kuten Severn, ovat ammoin kulkeneet.

***

Doggerland - the real lost link between Europe and Britain. The map nourishes imagination like old tales of Atlantis or Numenor and it is really fine to see current rivers, like Severn, bending into further shorelines than nowadays. This short, down-to-earth video is packed with the history and Guardian 10 July 2019 tells some more.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Running Up That Hill


Kate Bush:
Running Up That Hill
It doesn't hurt me
Do you want to feel how it feels? 
Do you want to know, know that it doesn't hurt me? 
Do you want to hear about the deal that I'm making? 
You, it's you and me
And if I only could
I'd make a deal with God
And I'd get him to swap our places
Be running up that road
Be running up that hill
Be running up that building 
See if I only could, oh
You don't want to hurt me 
But see how deep the bullet lies
Unaware I'm tearing you asunder 
Ooh, there is thunder in our hearts
Is there so much hate for the ones we love? 
Tell me, we both matter, don't we? 
You, it's you and me
It's you and me, won't be unhappy
And if I only could 
I'd make a deal with God
And I'd get him to swap our places
Be running up that road
Be running up that hill
Be running
For video, click here

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Nykyhetken haudalla - Robert Harrisin paluu tulevaisuuteen

Robert Harrisin Haamukirjoittaja oli hyvä lukukokemus - kirjassa päähenkilö valmistelee kuvitteellis-todellisen Britannian pääministerin elämäkertaa. Harris tekee bestsellereitä, mutta hän osaa kirjoittaa materiaalin pohjalta vähintäänkin taitavasti.

Huomasin, että häneltä on ilmestynyt uusi kirja, The Second Sleep, josta Times innostui tekemään oikein artikkelin ja arvion. Teoksessa matkataan nykyaikamme raunioille ja todetaan, ettei paljoa jäänyt - muovia, betonia ja lasia. Menneessä maailmassamme, uudessa keskiajassa, parjatut ja tarpeettomiksi mainitut kirkot seisovat yhä pystyssä ja toimittavat sitä virkaa mikä niillä on - tarjoavat ihmisille suojaa ja turvaa, rakentavat yhteyttä heidän välilleen ja tuovat myös hengellistä lohtua. Observerin arvio on täällä ja Financial Timesin arvio teoksesta löytyy tästä.

Harrisin idea on viedä meidät takaisin keskiaikaan ja samalla tulevaisuuteen, antaa meidän nähdä kuinka paljon pilvestä, kännyköistämme ja kuvitelluista yhteisöistämme on jäänyt jäljelle. Elämämmehän on loppujen lopuksi haurasta ja helposti häirittävissä. Kun verkko kaatuu, kun pankki lopettaa toimintansa, kun kaupan hyllyt tyhjenevät ja sähköt menevät - olemme nytkin vain kuuden aterian päässä nälänhädästä, vaikka emme sitä huomaa.

Aiheena tämä on tietysti sellainen, että vanha kunnon Alec Clifton-Taylor varmasti myhäilee haudassaan - kivirakentamisen ylistystä laulanut asiantuntija olisi varmasti nyökytellyt hyväksyvästi visiolle, mutta olisi tuskin yllättynyt siitä. Kivi kestää.

En tiedä käännetäänkö Harrisin aikamatka suomeksi, toivottavasti.

Kuvassa vapaasti seisova englantilainen kirkko Granthamista, St Wulfram, aloitettu ennen normannien aikaa, keskiajalla laajennettu ja Sir George Gilbert Scottin restauroima. Marraskuussa 2015 kirkossa oli lukuisia joulupuita ja jopa luistinrata.

***

Robert Harris has written just another page-turner, The Second Sleep. Observer reviewed it here and Financial Times here. I liked his The Ghost - about the former UK Prime Minister. His future-medieval vision of rubbish-piles of concrete, glass and plastic from our time - with the noble edifices of English churches still standing for their original function - giving shelter, safety and spiritual comfort - is quite thought-provoking. I think Alec Clifton- Taylor would have been nodded approvingly to Harris’ vision - Alec had always said building of stone was good - of local stone.

maanantai 2. syyskuuta 2019

What is a Classic? - Thomas Hardy

Luin Thomas Hardyn ”Pormestarin tarinan” ja ”Paluu nummelle” nuorena, liian nuorena, muistamaan juuri muuta, kuin että hyviähän ne olivat. ”Sininen silmäpari” on ollut hyllyssä pitkään ja nyt se on luettu.

Dorsetin suuri poika, Hardy, on klassikko. ”Sininen silmäpari” olisi nimeänsä myöten helppo tulkita setämäiseksi, vanhentuneeksi teokseksi, jolla ei ole enää kosketuspintaa twitteroituneeseen aikaamme. Klassikko ei kuitenkaan toimi näin: se väistää syytökset ainakin osittain ja iskee takaisin hämmästyttävän taidokkaasti - ja suoraan ytimiin.

Teos on kertomus moniselitteisestä nuoresta naisesta ja hänen kosijoistaan - nuoremmasta ja vanhemmasta. Se kertoo ennakkoluuloistamme, sääty-yhteiskunnasta rajoitteineen ja elämän kohtalonomaisuudesta, joku voisi sanoa Karman laista. Teoksessa on paljon yleishyödyllistä pohdintaa ihmismielen toiminnasta ja vaikuttimista. Ne kohdat tuntuvat helposti vanhentuneilta, koska nykyään on tapana jättää moiset erittelyt tekemättä ja toimia jollain tavalla karkeammin. On vaikea kohdata omia puutteellisuuksiaan ja sitä pelkoa, joka aiheutuu niiden paljastumisesta. Teos viipyilee myös epämuodikkaasti analysoidessaan rakastuneen häilyvyyttä vastapuolen palvonnan ja vähättelyn välillä - samanaikaisesti.

Jotenkin huvittavasti vanhentuneelta tuntuu Hardyn tapa kuvata nuoren henkilönsä kasvoja aikansa muodikkaiden maalausten Greuzen ja Guidon (Reni) kautta. Nykyisin pistettäisiin tekstiin hyperlinkkejä Instaan. Hardy kuitenkin tunsi viittauksensa ja myös arkkitehtuurin esittely on osaavaa. Klassikko ammentaa aineksia läheltä itseään - Dorset loistaa tietysti paikallisin silmin, kuten hieno kuvaus rannikosta laivasta nähtynä - tai unohtumattomat jyrkänteet. Kahden samanikäisen nuoren suhteen kuvauksessa on hyödynnetty myös Hardyn ja hänen vaimonsa tarinan elementtejä.

Hardy on syyttä unholassa. Teoksia saa divareista suomenkielisinä helposti. Painoksia ei ole tullut juuri viime vuosina. Tessin tarinan saa elokuvana, mutta kirjan pokkaripainos on tuoreimpana vuodelta 1990. Hieman oudosti kielellemme on kääntämättä ”Jude the Obscure” ja ”Far from the Madding Crowd” - taattua Hardya, liekkö perusteena ollut teosten radikalismi. Hardyn kanssa saa olla varovainen: vanhat analyysit tahtovat osua. Pessimistinen vanha saarnaaja on tässä suhteessa edelleen kova luu ja lukemisen arvoinen. Hardyn analyysitason tarkkuus parhaimmillaan nauratti ”Jokainen huokonen oli ilmeisesti toiminnassa.” Näin kuvataan kirkkoherran tervettä kasvojen lohenpunaa. Vanha käännös on edelleen kelpo työtä.

***

Thomas Hardy is a true Classic. His works refuse to get outdated - his writing reveals some detailed truths of human nature that escape our time. He is at his best painting picture of a complex girl, with motives to please her suitors and hide her secrets. Her suitors are capable of admiring her and yet they can patronise her without too much thinking effort. The work I read was ”A Pair of Blue Eyes”.

Hardy knows his native Dorset - the evening trip by the coast is unforgettable as are the cliffs. He used his own relationship in the modelling of the first pages and his criticism of the class society is there in many pages - all material tested in real life. A lot of good, old-fashioned thinking stuff is there. His books are not much printed in new editions in Finnish - which is a pity, of course.