Yllä meren, alla kiven - Doggerland

Illustration: William McNulty and Jerome Cookson/National Geographic

Englannin historia on mantereesta eroamisen historiaa. Miten alkuperäisväestö selvisi angleista ja sakseista? Oliko heitä? Tulivatko he mantereelta? Kun viikingit tulivat, jäivätkö he? Miten roomalaisten kanssa kävi? Joka tapauksessa normannien maihinnousu vahvisti siteet vuosisadoiksi, kun Ranskaan oli erityinen suhde ja ranskalaisia herroja siedettiin vaikka hampaat irvessä puhumalla - tämähän vaikuttaa edelleen takaraivossa Brittien Ranska-suhteessa.

Jos mennään ajassa kauemmaksi, jääkauden päättymisen aikoihin, jolloin kaunis kotomaamme oli vielä jäämassan peitossa, nykyinen Englanti ja Saksa olivat yhteydessä viljavan laidunmaan, Doggerlandin, välityksellä. Pohjanmerta ei oltu vielä keksitty, vaan Ipswichista olisi voinut kuvin jaloin tepastella Bremeniin saakka hylkeennahkaisissa töppösissä.

On kiehtovaa ajatella, että turskaparvien ja öljynporauslauttojen alla on merenalaisen arkeologian aarreaitta, mammutinluineen ja keihäänkärkineen. Veden noustessa ihmiset väistyivät joko pikkuhiljaa kuivempiin ja korkeampiin oloihin pyrkien tai tsunamikatastrofien kautta. Ajatus on mielenkiintoinen ja arkisuudessaan kiehtova - tarujen Atlantis tai Tolkienin taruston uponnut Numenor saavat kerralla kouriintuntuvuutta. Lyhyt, mukavan selkeä ja hössöttämätön you tube video aiheeseen löytyy täältä ja linkki Guardianin artikkeliin 10.7.2019 on tässä. Kartta yksinään antaa kuitenkin mielikuvitukselle siipiä herättää aikansa meren päällistä elämää vihreään kukoistukseen. Kartassa kannattaa katsoa miten hienosti ja kauas joet, kuten Severn, ovat ammoin kulkeneet.

***

Doggerland - the real lost link between Europe and Britain. The map nourishes imagination like old tales of Atlantis or Numenor and it is really fine to see current rivers, like Severn, bending into further shorelines than nowadays. This short, down-to-earth video is packed with the history and Guardian 10 July 2019 tells some more.

Running Up That Hill

Kate Bush:

Running Up That Hill

It doesn't hurt me
Do you want to feel how it feels? 
Do you want to know, know that it doesn't hurt me? 
Do you want to hear about the deal that I'm making? 
You, it's you and me

And if I only could
I'd make a deal with God
And I'd get him to swap our places
Be running up that road
Be running up that hill
Be running up that building 
See if I only could, oh

You don't want to hurt me 
But see how deep the bullet lies
Unaware I'm tearing you asunder 
Ooh, there is thunder in our hearts

Is there so much hate for the ones we love? 
Tell me, we both matter, don't we? 
You, it's you and me
It's you and me, won't be unhappy

And if I only could 
I'd make a deal with God
And I'd get him to swap our places
Be running up that road
Be running up that hill
Be running…

For video, click here

Nykyhetken haudalla - Robert Harrisin paluu tulevaisuuteen

Robert Harrisin Haamukirjoittaja oli hyvä lukukokemus - kirjassa päähenkilö valmistelee kuvitteellis-todellisen Britannian pääministerin elämäkertaa. Harris tekee bestsellereitä, mutta hän osaa kirjoittaa materiaalin pohjalta vähintäänkin taitavasti.

Huomasin, että häneltä on ilmestynyt uusi kirja, The Second Sleep, josta Times innostui tekemään oikein artikkelin ja arvion. Teoksessa matkataan nykyaikamme raunioille ja todetaan, ettei paljoa jäänyt - muovia, betonia ja lasia. Menneessä maailmassamme, uudessa keskiajassa, parjatut ja tarpeettomiksi mainitut kirkot seisovat yhä pystyssä ja toimittavat sitä virkaa mikä niillä on - tarjoavat ihmisille suojaa ja turvaa, rakentavat yhteyttä heidän välilleen ja tuovat myös hengellistä lohtua. Observerin arvio on täällä ja Financial Timesin arvio teoksesta löytyy tästä.

Harrisin idea on viedä meidät takaisin keskiaikaan ja samalla tulevaisuuteen, antaa meidän nähdä kuinka paljon pilvestä, kännyköistämme ja kuvitelluista yhteisöistämme on jäänyt jäljelle. Elämämmehän on loppujen lopuksi haurasta ja helposti häirittävissä. Kun verkko kaatuu, kun pankki lopettaa toimintansa, kun kaupan hyllyt tyhjenevät ja sähköt menevät - olemme nytkin vain kuuden aterian päässä nälänhädästä, vaikka emme sitä huomaa.

Aiheena tämä on tietysti sellainen, että vanha kunnon Alec Clifton-Taylor varmasti myhäilee haudassaan - kivirakentamisen ylistystä laulanut asiantuntija olisi varmasti nyökytellyt hyväksyvästi visiolle, mutta olisi tuskin yllättynyt siitä. Kivi kestää.

En tiedä käännetäänkö Harrisin aikamatka suomeksi, toivottavasti.

Kuvassa vapaasti seisova englantilainen kirkko Granthamista, St Wulfram, aloitettu ennen normannien aikaa, keskiajalla laajennettu ja Sir George Gilbert Scottin restauroima. Marraskuussa 2015 kirkossa oli lukuisia joulupuita ja jopa luistinrata.

***

Robert Harris has written just another page-turner, The Second Sleep. Observer reviewed it here and Financial Times here. I liked his The Ghost - about the former UK Prime Minister. His future-medieval vision of rubbish-piles of concrete, glass and plastic from our time - with the noble edifices of English churches still standing for their original function - giving shelter, safety and spiritual comfort - is quite thought-provoking. I think Alec Clifton- Taylor would have been nodded approvingly to Harris’ vision - Alec had always said building of stone was good - of local stone.

What is a Classic? - Thomas Hardy

Luin Thomas Hardyn ”Pormestarin tarinan” ja ”Paluu nummelle” nuorena, liian nuorena, muistamaan juuri muuta, kuin että hyviähän ne olivat. ”Sininen silmäpari” on ollut hyllyssä pitkään ja nyt se on luettu.

Dorsetin suuri poika, Hardy, on klassikko. ”Sininen silmäpari” olisi nimeänsä myöten helppo tulkita setämäiseksi, vanhentuneeksi teokseksi, jolla ei ole enää kosketuspintaa twitteroituneeseen aikaamme. Klassikko ei kuitenkaan toimi näin: se väistää syytökset ainakin osittain ja iskee takaisin hämmästyttävän taidokkaasti - ja suoraan ytimiin.

Teos on kertomus moniselitteisestä nuoresta naisesta ja hänen kosijoistaan - nuoremmasta ja vanhemmasta. Se kertoo ennakkoluuloistamme, sääty-yhteiskunnasta rajoitteineen ja elämän kohtalonomaisuudesta, joku voisi sanoa Karman laista. Teoksessa on paljon yleishyödyllistä pohdintaa ihmismielen toiminnasta ja vaikuttimista. Ne kohdat tuntuvat helposti vanhentuneilta, koska nykyään on tapana jättää moiset erittelyt tekemättä ja toimia jollain tavalla karkeammin. On vaikea kohdata omia puutteellisuuksiaan ja sitä pelkoa, joka aiheutuu niiden paljastumisesta. Teos viipyilee myös epämuodikkaasti analysoidessaan rakastuneen häilyvyyttä vastapuolen palvonnan ja vähättelyn välillä - samanaikaisesti.

Jotenkin huvittavasti vanhentuneelta tuntuu Hardyn tapa kuvata nuoren henkilönsä kasvoja aikansa muodikkaiden maalausten Greuzen ja Guidon (Reni) kautta. Nykyisin pistettäisiin tekstiin hyperlinkkejä Instaan. Hardy kuitenkin tunsi viittauksensa ja myös arkkitehtuurin esittely on osaavaa. Klassikko ammentaa aineksia läheltä itseään - Dorset loistaa tietysti paikallisin silmin, kuten hieno kuvaus rannikosta laivasta nähtynä - tai unohtumattomat jyrkänteet. Kahden samanikäisen nuoren suhteen kuvauksessa on hyödynnetty myös Hardyn ja hänen vaimonsa tarinan elementtejä.

Hardy on syyttä unholassa. Teoksia saa divareista suomenkielisinä helposti. Painoksia ei ole tullut juuri viime vuosina. Tessin tarinan saa elokuvana, mutta kirjan pokkaripainos on tuoreimpana vuodelta 1990. Hieman oudosti kielellemme on kääntämättä ”Jude the Obscure” ja ”Far from the Madding Crowd” - taattua Hardya, liekkö perusteena ollut teosten radikalismi. Hardyn kanssa saa olla varovainen: vanhat analyysit tahtovat osua. Pessimistinen vanha saarnaaja on tässä suhteessa edelleen kova luu ja lukemisen arvoinen. Hardyn analyysitason tarkkuus parhaimmillaan nauratti ”Jokainen huokonen oli ilmeisesti toiminnassa.” Näin kuvataan kirkkoherran tervettä kasvojen lohenpunaa. Vanha käännös on edelleen kelpo työtä.

***

Thomas Hardy is a true Classic. His works refuse to get outdated - his writing reveals some detailed truths of human nature that escape our time. He is at his best painting picture of a complex girl, with motives to please her suitors and hide her secrets. Her suitors are capable of admiring her and yet they can patronise her without too much thinking effort. The work I read was ”A Pair of Blue Eyes”.

Hardy knows his native Dorset - the evening trip by the coast is unforgettable as are the cliffs. He used his own relationship in the modelling of the first pages and his criticism of the class society is there in many pages - all material tested in real life. A lot of good, old-fashioned thinking stuff is there. His books are not much printed in new editions in Finnish - which is a pity, of course.

Oxfam - jos haluatte hyvää

Olen jokseenkin tyytyväinen edelliseen bloggaukseeni kuningasperheen etiikasta: Timesin kirjoittelu oli hyvin samansuuntaista - puhutaan myös Balmoralismista, mikä olisi hauska sanaleikki, ellei se olisi välillä liiankin osuva.

Saman moraalisen tuohtumuksen hengenvetoon, kuitenkin tekopyhyyden eli hypocrisyn vesillä kalastellen, käyn yhden kansalaisjärjestön kimppuun. Kyse on tietenkin Oxfamista. Kukapa ei olisi poikennut noissa High Streettien sympaattisissa myymälöissä, joissa vienosti tomunhajuisia tavaroita on myynnissä hyvään tarkoitukseen. Kulloinenkin kohdealue ilmoitetaan kansalaisille telineessä ulkona, maanjäristyksen uhreille Filippiineillä, Meksikossa, tulvien uhreille Bangladeshissä. Tuommoiset näkyvän paikan kyltit pakostakin sähköistävät yhteisöä kollektiiviseen ja yksilölliseen ponnisteluun hyvän asian vuoksi. En muista mitä maata viimeksi autoin suunnistamalla kirjahyllyjen luo ja nappaamalla Oxfordin yliopiston vanhat kirjat anglosakseista ja Rooman vaikutuksesta Englantiin. Kirjahyllyjä järjestellyt vanha miekkonen huokaisi minun tehneen hyvät kaupat - hän oli jo ehtinyt miettiä, kuka klassikot kerää talteen muutamalla punnalla.

Tein siis hyvää, tekemällä hyviä kauppoja. Oxfam rahoittaa toiminnastaan kolmanneksen kauppoja tekemällä, tavaraa lahjoituksena saaden. Toisen kolmanneksen rahoituksestaan se saa suoraan yksityisiltä lahjoittajilta. Riippumaton, autonominen kansalaisjärjestö saa toiminnastaan viimeisen rahoitettavan kolmanneksen - Britannian hallitukselta, EU:lta ja muilta kansainvälisiltä organisaatioilta. Suomessa olen usein pohtinut, miten yhteensovitetaan kansalaisjärjestön pyrkimys autonomiseen ja merkittävään asemaan - jos se samalla on vaatimassa huomattavaa osaa tulopohjastaan julkisen rahoituksen kautta - asia tuntuu vähintäänkin loogisesti ristiriitaiselta.

Siskoni muisteli Au Pair- aikojaan, miten paikallinen englantilainen yhteisö oli kehittänyt kaivoprojektin, jonka toteuttamiseksi järjestettiin useita tempauksia, joissa touhukkuus ja kekseliäisyys löivät kättä. Siskoni oli kuvitellut, että kaivohanke toteutuu kuivimmassa osassa Afrikkaa ja oli yllättävää, kun se olikin pelkkä paikallisen kahvilan sisäpihalle tehty koristekaivo: kaunis turhuus viktoriaanisessa hengessä.

Oxfamilla on riittänyt skandaaleja siinä missä kuningasperheelläkin. Haitilla järjestön työntekijät hullaantuivat käyttämään paikallisia palveluita - alaikäisiä prostituoituja. Epäkohdan tultua ilmi tehtiin lisää virheitä eli viivyteltiin. Samaa henkeä on ollut havaittavissa vaikka kotimaassamme, esimerkkinä vaikkapa UM:n seksuaalisen häirinnän tapauksiin puuttumisen hidas nihkeys.

On tietysti helppo viisastella järjestöistä, joiden hallinta nielee rahaa - autettavat maat ovat kaukana. Mutta näille on kansan karttuisa käsi antanut vähästään ja soisi sitä hyvää kanavoitavan perille mahdollisimman tehokkaasti ja auttavasti siihen todelliseen hätään, mitä ei käy kiistäminen. Menkää siis ja ostakaa, kierrättäkää Oxfameissa tai Fida-lähetystoreilla. Tehkää hyvin - mutta valvokaa!

***

Oxfam - 1/3 finance from High Street shops, same portion from private donations and the rest - from Whitehall, EU (!) and other international organisations. Its doing much good - I bargained some Oxford History books - Anglo-Saxons and Roman period - real classics with only a couple of pounds - in ideal case those were channelled directly to the victims in earthquake areas. In the worst case, those coins funded some employees spending some time with under-age prostitutes. The lesson: it is so good to have autonomous non-govermental organisations, autonomous by organisation and financing - but sometimes nothing beats good old-fashioned scrutiny and balance and checks. Please visit and support Oxfam shops - but do not be fooled by your own goodness!