Brittien parhaat juustot Lidlissä

Olen marmattanut brittijuustojen huonosta tarjonnasta Suomessa, mutta nyt tilanne helpottuu, edes jossain määrin ja rajoitetuksi ajaksi - puhun Lidlin Brittien parhaat kampanjasta.

Saatavilla on hyvin kypsytettyä Cheddaria, sen lisäksi Cheddaria saa savulla ja chilillä. Cheddar ei saatavuudeltaan ole huono, eikä kampanja siltä osin erityinen kulttuuriteko. Ja maustetuista cheddareista en ole niin innostunut, mutta kyllähän nuokin toimivat hyvin.

Varsinainen huomio kannattaa kiinnittää kolmeen erikoisjuustoon, joita ei Suomesta monesta paikasta normaalisti saa.

Wensleydale-juusto karpaloilla - James Herriot ripotteli tätä helposti murenevaa ja hieman hapanta juustoa omenapiirakan päälle. Tämähän on se juusto, josta Wallace & Gromit sarja ammentaa paljon.

Double Gloucester with onions and chives. Tämä sipulilla ja ruohosipulilla maustettu juusto on tuhti, paketin avaaminen antaa vaikutelman liharuoan täyteläisyydestä. Hieno ja maistuva kokonaisuus.

White Stilton with apricots. Suomalaiset tuntevat Stiltonin siniraitaisena joulujuustona. Aprikoosi sopii täydellisesti kermaisen Stiltonin säestäjäksi - suolainen ja makea yhdistelmä on jo sinänsä mainio jälkiruoka.

Kun Lidlejä alettiin mainostaa, niistä kannattaa myös korjata chutneyt pois, jos niitä myymälöissä on - nehän ovat perienglantilaisia juustojen kyytipoikia. Perjantaiksi kannattaa ottaa pakastealtaasta fish & chips yhdistelmä - ne ovat Lidlin versiona ihan kelvollisia. Listaan kannattaa lisätä myös majoneesi tai tartarkastike ja appelsiinimarmeladi.

***

Lidl has Best of Britain food week in Finland - what a beautiful excuse to say a few positive words about English cheese - they have temporarily available Double Gloucester, Wensleydale with cranberries and White Stilton with abricots. Not to mention matured or smoked cheddar and the version with chilli. It is almost tragic that this sort of essentials are not easily available every day of the week throughout year!

Junat kortilla - Trains with Cards

Brexit-asia etenee ja kuilu Eurooppaan alkaa konkretisoitua: nyt ilmoitettiin, etteivät Britannian rautatieyhtiöt (yksityistetyt eli moninaiset) ole päässeet sopuun Interrail-järjestelmästä. Tämä merkitsee, ettei Interrail-lippu enää käy Englannin kiskoilla 2020 lukien.

Menetys ei ole suurensuuri ja nykynuorisosta voi tuntua paradoksaaliselta ja järjettömältä, että tällainen lippu on ollut olemassa. Itse tulin ensimmäisen kerran Englantiin juuri Weymouthiin 1987, laivalla, Ranskasta. Meillä oli kaverini kanssa suurenmoiset laiva+juna interrail-liput, joilla pääsimme Cherbourgista Englantiin ilman lisämaksua. Matka Englantiin alkoi nopeammin kuin olimme suunnitelleet. Tulimme Cherbourgiin rinkkoinemme Pariisista, aioimme yöpyä ja ylittää Kanaalin aamulla. Valon kaupungin turruttamina reissaajina, hieman provinssikaupungin nukkavieruuteen kyllästyneinä, päätimme kuitenkin ensin käydä katsomassa satamaa. Meille tuli kiire, kun huomasimme, että Englannin laiva oli juuri lähdössä. Lunastimme korteillamme liput siihen ja juoksimme ramppia pitkin alukseen. Muut matkustajat joutuivat odottamaan meitä ja hivenen noloina totesimme, että ovet suljettiin meidän perässämme. Tämän kokemuksen jälkeen matkanteko Englantiin on yleensä sujunut vähemmän spontaanisissa merkeissä. Pitkähkö Kanaalin ylitys sujui ilman meritautia.

Aluksi saavuin Englantiin ja lähdin sieltä meritse, lentokoneella Heathrowiin vasta myöhemmin. Junalla oli mukava reissata, jokainen Englantia reissannut on jossain vaiheessa Crewessa, verkoston solmukohdassa, vihreitä ja sateen vihmovia ohikiitäviä maisemia katsomassa tai ostamassa teetä kanttiinikärrystä. Suunnittelu hoitui keveimmillään epämääräisellä Interrail-kartalla, miettien, minne pitäisi mennä. Kortti kattoi kaikenkarvaiset operaattorit, paitsi Haworthiin menevän yksityisrautatien, josta piti maksaa erikseen.

Kun 1980-luvulla saapui Lontooseen pohjoisesta, oli ikkunan takana lehmiä vielä 5 minuuttia ennen King’s Crossin asemaa. Tykästyin juniin niin, että siirryin pidemmillä Englanninmatkoilla käyttämään Railcardeja ja BritRail passeja. Ne ovat itseasiassa Interrail-lippua kätevämpiä. Niitä voi ostaa käytettäväksi vain tiettyinä matkapäivinä, jolloin reissaaminen huomattavasti suunnitelmallistuu. Korttien lisävalttina on, että ne voivat olla myös koko perheen juttu. Itse junayhteyksistä löytyy tietoja täältä.

En tiedä kuinka ekologista maailman vanhimpiin kuuluvan Englannin rataverkon hyödyntäminen on, mutta siihen kannattaa tutustua - epäonnistuneen yksityistämisen, epäsiistien ja täysien junien sekä sekavien reittien uhallakin. Junalla on lentokonetta paremmin kiinni menneessä maailmassa. Matkustaminen tulee sujumaan myös ulkopuolella Mannermaan sopimusten, mutta halutessaan sinne pääsee jatkossakin tunnelia ja kiskoja pitkin.

P.S. 9.8.2019 Tuli tieto, että sopimus onkin syntynyt - UK pysyy sittenkin Interrailissa!

***

Interrail, the card of my youth, will no longer be valid in England, you should use local, fine Railcards for bargain travel in rails. My first trips to England were taken with Interrail, often arriving from France with ferries - nowadays so many trips start from Heathrow. It is a pity - the old, privatised, English rail network has its problems but charms as well!

P.S. 9th August 2019 - the deal has been made and UK will stay so far in Interrail scheme!

Jamie Oliver - Brittiruoan puolestapuhuja

Olen jonkin aikaa tilaillut the Timesin sähköversiota. Se on edullinen, 5 £ kuukausi. Tänään 27.7.2019 viikonloppu-Magazinessa oli juttu epäonnisesta Jamie Oliverista. Hänen ravintolabisneksensä on ollut viime aikoina otsikoissa ravintoloiden alasajon vuoksi. Parhaimmillaan työntekijöitä ketjulla oli 20 000, joka on valtava määrä. Timesin haastattelussa hän totesi virheeksi, ettei mitään b-suunnitelmia ollut koskaan tehty. Kun homma alkoi levitä, se meni kuin siivilästä läpi. Oliver oli laajentanut ruokabisnestään liikaa ja ollut liian kokeilunhaluinen - ennusmerkit epäonnistumisesta olivat näkyneet pienimuotoisempina jo aiemmin.

Oliverin persoona on jakanut mielipiteitä, mutta itse pidin nuoren miehen energiasta. Ostin jopa ensimmäisiä kirjoja. Pidin siitä, että hän oli niin ylpeä myös englantilaisesta keittiöstä. Tällä videolla hän jakaa vinkit Yorkshire puddingin valmistamiseen, nopeus ja käytännöllisyys etunenässä. Tässä hän on aidoimmillaan, perusasioissa ja juurillaan. Ohje savulohineen ja piparjuuritahnoineen on koukuttava, eikä huumaa vaikeudellaan - ei muuta kuin kokeilemaan!

Mikä busineksessa meni vikaan? Oli tietenkin tuotesarjoja, joiden laatua saattoi moittia. Ylilennokkaat ideat, kuten Shell-huoltoasemien yhteistyö ja niiden tavaravalikoiman muuttaminen Gourmet-henkiseksi, herättivät epäilyjä. Lasten liikalihavuutta vastaan taistelu oli enemmän oikeaa asiaa, terveellisemmän kouluruoan puolesta, toivottavasti se työ jatkuu. Varsinainen ravintolatoiminta nojasi  mielestäni liikaa italialaiseen keittiöön. Itse en lukeudu kyseisen suunnan kannattajiin ja omat käyntini ketjun paikoissa eivät tuottaneet mitään ihastusta. Luulen, että yleisö kyllästyi ravintoloihin, kokkia vähänkin seuranneet osasivat itsekin valmistaa kotona kelvollista ja nopeaa italialaista murkinaa: siinä ei enää ole sitä eksotiikkaa jäljellä mitä oli vielä 10 vuotta sitten. Maailma on monimutkaistunut keittiöissä.

Olisiko Oliver pärjännyt paremmin Britti-ravintoloilla? Vaikea sanoa - ehkä aika olisi nyt kypsempi. Olisi hienoa kuulla energisestä kokista vielä - toivottavasti hän energisoi meitä uudelleen jollain kiinnostavalla idealla. Brittiläisten kasvisten ja kouluruoan kunnianpalautus olisi hieno asia, jossa hänellä olisi paljon tärkeää työtä jatkettavaksi. Ja Britannian juustoja voisi tehdä tunnetuksi!

***

Tässä yhteydessä haluan kiittää lukijoita mielenkiinnosta juttuihini. Pahoittelen, etten ole aiemmin saanut aikaan tekstieni luokittelua teemoittain - nyt se on tehty. Kannustan Teitä tutustumaan kiinnostaviin kokonaisuuksiin ja etsimään ajatuksistani punaista lankaa. Tätä on hienoa tehdä!

***

I have been ordering the Times electronic version some time. In the latest weekend Magazine, there was a nice report on unlucky cook Jamie Oliver. I hope he is doing well after his Italian Restaurant chain countdown. He has done excellent work fighting for better English cooking, like this concrete and typically enthousiastic video of preparing Yorkshire puddings shows. He also has done good deal fighting child obesity with better school food. I hope he will continue with his positive ideas his excellent work in this field - to make English veggies, fruit and cheese much better known. We all know enough of Italian food - the focus should now be on British cuisine!

I have also added a typology for my texts - to help my you, my dear readers, better find clues and patterns in my texts about England. This has been a very rewarding effort for me and I hugely enjoyed making the classification of diverse writings.

Mushy peas - hernemuusi

Koska herneaika on parhaimmillaan, teki mieleni kokeilla hernemuusia Yorkshiren tyyliin. Siellähän ja vähän etelämpänä hernesurvos on monesti fish & chipsin lisäke. Siitä ei ole jäänyt koskaan mitenkään erityisen kultivoitunut olo - seos on kyllä kuumaa, mutta usein vetistä ja mautonta, eikä säestä pääruokaa mielestäni mitenkään taidokkaasti.

Olen myös hernesesongin ulkopuolella tehnyt hernemuhennosta joulupöytään. Nopea kastike kinkulle syntyy hyvin, kun lämmittää pussin pakasteherneitä pienessä määrässä kanaliemikuutiolla vahvistettua vettä, lisää voita ja kermaa kuumentaen ja sauvasekoittimella kokoon hurauttaen. Eksoottisesta väristä huolimatta seos tekee hyvin kauppansa joulupöydän kovasti kilpaillussa ympäristössäkin.

Mutta kesätunnelmiin palatakseni, löysin hyvän, paljon kesäisemmän hernemuusin ohjeen blogistikollegan, Peggyn pieni punainen keittiö, sivuilta. Blogisti on kiitettävällä tavalla heilutellut brittiläisen ruokakulttuurin lippua, joka ei suinkaan ole viime vuosina kauhtunut, vaan on pikemminkin saanut vahvistusta paikallisvärilleen. Peggyn ohje Mushy peasille on takuuhyvä. Perusidea lähtee silvottujen herneiden hauduttamisesta leikattujen mintunlehtien ja voin kera kypsäksi, lisätään sitruunamehu, suola ja kerma ja sekoitetaan sauvasekoittimella. Lopputulos on eksoottinen vihreä tahdas, jolle minttu antaa tummempaa väriä ja sitruuna tuo makuun kirpeyttä. 

Lopputulos on loistava, näin hyvää hernemuusia en ole saanut missään! Meillä kokeiluannos syötiin saman tien. Mintun, herneiden ja sitruunan liitto on vahva - luulen, että voin ja kerman voi halutessaan korvata kookoskermalla ja silloin muusin käytettävyys laajenee varmasti myös intialaisen keittiön puolelle. Kannattaa kokeilla ja kiitos Peggy! 

Peggyn blogista vielä yksi hyvä puoli - kirjoitukset on jäsennelty selkeiksi kokonaisuuksiksi. Voi kun itse pääsisin samaan!

***

Mushy peas is a side dish for fish and chips - most usually eaten in Yorkshire. My experience with this has been quite disappointing. However, if you simmer fresh peas with mint and butter, add lemon, salt and some cream, mushing it all - you can taste a bit of English summer. I got my receipe from Peggy’s excellent blog.

I Capture the Castle - Dodie Smith

Kunnallisasioista tulee vielä yhteenvetoblokkaus, mutta on aika kirjoittaa jotain kevyempää. Jaan mielelläni kirjavinkkejä ja tällä kertaa teoksesta, jota en itse ole nähnyt tai lukenut. Kummajainen on 1949 ilmestynyt Dodie Smithin I Capture the Castle. Linnanvalloitus on käännetty suomeksi peräti kahdesti. Heti ilmestymisvuonna nimellä Rauniolinna ja 2002 otsikolla Linnanneidon lokikirja. Blogistikollegojen mielestä kumpikin käännös on asiansa hoitava.

Törmäsin vinkkiin Prospectin vaikuttavien kirjojen jutusta, jossa Jacqueline Wilson kertoi juuri tämän teoksen muuttaneen hänen elämäänsä. En ollut teoksesta kuullut mitään ja kaivoin nopeasti siitä perustiedot. Suosittelijoita riittää, J.K.Rowling etunenässä, mutta tästä Amman lukuhetki-blogista pääsee testaamaan tieteellisesti, kuuluuko teoksen kohderyhmään. Itse ainakin kuulun: Bronte tai Austen-kytkös, puhumattakaan rauniolinnasta, vetoaa heti.

Varoituksen sana: loppuunmyytyä teosta ei ole helppo löytää ainakaan halvalla. Voisi ajatella, että kustantajan tulisi ottaa uusi painos piakkoin.

***

Dodie Smith’s 1949 classic I capture the Castle has been translated into Finnish twice and it is sold out. I have never read the book, but got interested by this fine Prospect tip, by Jacqueline Wilson. Who can resist Bronte & Austen & ruined castle trio?