Selling England by the Pound

Vanha punnan kolikko oli suosikkirahani. Se oli halkaisijaltaan pieni, mutta paksu ja painava. Vielä 1980-luvulla sen ostovoima oli hyvä. Hienointa oli kuitenkin graafinen asu, sivukaiverruksineen kaikkineen. Väri oli myös hieno, konservatiivinen ja arvokas. Kuluneenakin kolikko vain lisäsi arvovaltaansa: siitä tulivat mieleen keisarillisen Rooman kolikot. Vaikka lakonisuudessaan se ei ihan pärjännyt vanhalle yhden pennyn kolikolle, joka kuluneena tuntui häipyvän myyttiseen hämärään.

Uudesta punnassa, jonka lanseerauksesta tulee kohta kuluneeksi kaksi vuotta, huomio kiinnittyy sen kaksivärisyyteen ja moniarvoiseen kulmikkuuteen. Ei se mitään, nykyaikaa - mutta deklamatorinen julistus Saarivaltakunnan ykseydestä on ehkä hieman yliviritetty ja Myöhempien Aikojen Tapahtumien synkähkössä valossa vähintäänkin kouristuksenomaisesti optimistinen. Huomiota herättää, että kolikon lanseeraus ei ole Brexit-hötäkässä kovin paljon kiinnostanut.

Vanhat rakkaat kolikot on kuitenkin nyt kaivettava esiin laatikoiden pohjalta ja annettava niille arvoisensa leposija mielellään samettisella alustalla - kyse on kuitenkin Kruunun Rahasta! Näitä voi sitten muistella ja kunnioittaa varovasti hypistelemällä ja loitsumaista ”DECUS ET TUTAMEN” matraa tapaillen, vaikkakin Wales-puntien teksti tavoittaa kansallisen innostuksen hieman paremmin - Uskollinen Olen Maalleni.

Maailma on muuttunut: näen käteistä harvoin ja muovikorttini kuluminen ei tavoita samanlaista nostalgiaa menneeseen kuin kulunut, kädestä käteen kiertänyt kolikko, joka on nähnyt Imperiumin rahatalouden ja kantanut Kuningatarta mukanaan katuojasta Canary Wharfin yläkonttoreihin.

Jos olisi tapahtunut mahdottomuus, että punnasta olisi joskus luovuttu, veikkaan, että Brexit-prosessi olisi ollut selkeämpi, kaikki olisivat halunneet konkreettisen Punnan takaisin. Brittiläisissä eurokolikoissa olisi väkisinkin pitänyt olla lampaan kuva. Tämän suurenmoisen kolikon lyhyt nykyhistoria on kuitenkin tässä.

***

The Old Pound Coin is my favorite piece of money ever. So small, but thick and with so much purchasing power - at least, in the ’80s. The new coin is perhaps too optimistic to underline the Unity.  I love old, well-worn coins, they remind me of old imperial currency of Rome.

John Ruskin profeettana

Kiertelin viikon Burgundia. Yhtenä vaikutelmana, joka oli ajoittain häiritsevä, oli samankaltaisuus Yorkshiren kanssa: se ei ollut pelkästään maantieteellistä samuutta, vaan myös tietynlaista yhteisöjen ja niiden elinvoiman säilymiseen liittyviä kysymyksiä. Olinkin ilahtanut, kun kotiin tullessani huomasin The Economistin Bagehot-kolumnin käsittelevän juuri näitä kysymyksenasetteluja - voisiko toivottoman vanhanaikaiselta vaikuttavalta taidekriitikko John Ruskinilta oppia jotain?

Vähän aikaa mietin koko kolumnin kääntämistä suomeksi, sen verran hyvältä se tuntui, mutta on aina helpompaa borgeslaisittain referoida olennaiset kohdat. Kuitenkin suosittelen lämpimästi uskollista lukijaani lukemaan koko tekstin yllä olevasta linkistä.

Ruskinin maine romahti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, bloomsburylaiset pilkkasivat häntä kiemuraisen proosatyylin ja kohtuuttoman gotiikan ihailun vuoksi: nykyjään ihmiset muistavat Ruskinin kummajaisena, jonka avioliitot eivät joistakin syistä ottaneet onnistuakseen. Mies oli kuitenkin aikanaan vaikutusvaltainen tavalla, josta nykyiset somettajat voivat vain uneksua.

Bagehotin mukaan Ruskin nosti myöhäisviktoriaanisessa yhteiskunnassa esiin teemoja, jotka ovat hyvinkin ajakohtaisia nyt, toisen Elisabetiaanisen kauden edetessä kohti vääjäämätöntä loppuaan. Teemat ovat työn luonne, paikan merkitys ja kauneuden rooli jokapäiväisessä elämässä.

Viktoriaaninen aikakausi oli teollistumisen myötä tuonut ennennäkemättömän tuotannon tehostamisen: siinä oltiin menty äärimmäisyyksiin ja työvoimalle oli jäänyt merkityksetön, mekaaninen, sieluton suorittaminen koneiden rinnalla. Hyvähän Ruskinin oli puhua varakkaan kauppamiehen poikana, mutta hänen korostamansa työn merkitys työntekijälle on huomioitu myös Toyotan tapaisissa yrityksissä: kontrollia omasta työstä on palautettu sen parhaille asiantuntijoille eli suoraan sorvin ääressä työskenteleville.

Ruskinin mukaan globalisaatio on luomassa juuretonta yhteiskuntaa, vaurasta, mutta täynnä poikkeamia ja jonka ihmisatomit ovat helposti korvattavissa toisilla. Hän rohkaisi juurtumaan paikkoihin ja asettui itse esimerkkinä Järvialueelle, the Lake Districtin Brantwoodiin. Globalisaation kehityskulku oli tuonut takapotkun paikallisiin oloihin: politiikot olivat unohtaneet juurensa ja paikallisista huolehtimisen. Ruskinin saarna synnytti uusia Ruskinlandeja ympäri maata. Niiden johtavana periaatteena oli Local is logical - paikallinen on parasta.

Ruskinin mukaan taiteen pitäisi muokata enemmän asuinympäristöä paikallisista lähtökohdista: rakentamisen ja suunnittelun kasvottomuus ja paikallisista traditioista irti olevat ostoskeskukset ruokkivat vain vieraantumista ja nimbyilyä, vastustamista. On kiinnostavaa, että Britanniaan on nyt perustettu uusruskinilainen parempaa ja kauniimpaa rakentamista ajava asuntoministeri Kit Malthousen asettama komitea, jonka johdossa häärää uuden ajan Ruskinina Sir Roger Scruton.

Ruskinin ajattelussa on Brexit-Britannialle eväänä myös ekletismin, moniarvoisuuden korostaminen. Ruskinissa oli vahvoja konservatiivisia piirteitä, mutta hän oli myös tulipalonpunainen sosialisti: hän piti tärkeänä kyseenalaistaa myös omat käsityksensä. Britannia tarvitsee samanlaista henkeä, jossa ollaan valmiita olemaan avoimia hyville ideoille ja viemään niitä eteenpäin, kuin rakentamaan tiukasti karsinoituja poliittisia kuppikuntia.

***

This Blog text is a summary of the key ideas of John Ruskin, Bagehot Column from The Economist February 9th 2019. I think the column is particularly interesting linking the late Victorian era with late Elisabethian era we are living now.

Ulos E-marketista: kysymysten ja vastausten aika

Olen ollut viime päiviä dokumenttien jäsennyskurssilla. Se on palkitsevaa: tulee näkökulmaa siihen, mikä arkipäivässä on säilytettävää ja taltioimisen arvoista: jonka huomaa vasta kun se on jäänyt tavoittamattomiin.

Mutta vieläkin herkullisempaa on, jos tiedotusvälineiden edustajat kerrankin avaavat toimituksen lukijoille ja pyrkivät itse vastaamaan kysymyksiin, mitä tuleman pitää. Kysymys on tietenkin Brexitistä ja sen loputtomista teknisistä yksityiskohdista, jotka helposti jäävät jäsentymättä tai vastausta vaille poliittisen kaaoksen keskellä. Nämä herooiset toimittajasankarit olivat tietysti naisia: parjatun Ylen Minna Pye ja Susanna Turunen ja heidän Hot Stool-sessionsa tulokset ovat täällä, itsekin kysyin ja sain vastauksen (no 17).

Täyttyvätkö torit kuvan Newarkissa vai tuleeko pula tuotteista, ovat tärkeitä asioita. Syöpäpotilas tarvitsee Suomessa Britti-lääkkeen - lääketeollisuus on ihan eri kokoluokassa kotimaisiin verrattuna, GlaxoSmithLine löytyy listalta sijalta 9. maailman suurimpien lääkefirmojen listalta, USA:n ja Sveitsin, Ranskan ja Kiinan dominoimalta listalta ennen saksalaista Bayeria. Jos taas Marmitea ei saa, kenenkään maailma ei siihen heti romahda ja teen ystävät ovat tottuneet saatavuuden takapotkuihin.

***

Finnish Broadcasting Company YLE made an interesting Hot Stool session: two brave reporters, Ms Minna Pye and Susanna Turunen replied to Brexit-theme questions, many very difficult, sent by keen readers. This type of interaction is much needed in the world of fake news and political turmoil: to form clear and practical, simple answers and complicated replies. The session is here. The questions were about the safety in London, the fate of those living in England or Finland, economy, of course, and the changes of Labour party to take power back. We all hope that the market in Newark will thrive better than in picture and all British good medicine will be just in time for those who fatally need them.

Narnian lyhty Oulussa

Oulussa on näyttely muutamasta Englanti-aiheisesta työstä Galleria Kajasteen tiloissa Kajaaninkadulla. Valitsemani kuva on komea näkymä Malvernin kukkuloilta alas kaupunkiin. Laakson yläpuolella on kaasulyhty, jo sinänsä poikkeuksellisen kaunis. Mutta tämä ei ole mikä tahansa lyhty. Viktoriaanisen Malvernin katuja valaisi joskus toista tuhatta kaasulyhtyä, nyt niistä on jäljellä vain kymmenen prosenttia. Lyhtyjä on uusittu, mutta niiden hohde on vieläkin taianomainen. Joka on lukenut C.S.Lewisin Narnian, muistaa lyhdyn alkusivuilta. Se on Malvernin lyhtyjä, niiden tunnelmallisessa valossa Lewis inspiroitui Narnian luomiseen. Hänen ystävänsä J.R.R.Tolkien vaelsi samoja katuja ja Malvernissa on jotain Konnun viihtyisyydestä. Ja näyttely on hieno, kannattaa käydä lyhty näkemässä ja bongaamassa minut Cambridgen näkymästä, Ralphin kanssa. Olemme kuvassa tietysti King’s Collegeen menossa.

***

In Oulu, there is an excellent art exhibition of some English views in Galleria Kajaste. The title picture can been seen there, with its Narnia-inspired gas lamp from Malvern - C.S.Lewis loved them, like his friend J.R.R. Tolkien. The old Victorian lamps almost vanished from streets of Malvern, but they have now been luckily updated and protected. You can meet also me and Ralph in picture from Cambridge - we are busy heading to the King’s College.

Autoilua huipulla: Buttertubs Pass, Clarkson ja Cosworth

Kun ensimmäisen kerran vuokrasin auton Englannissa, otin pienen yhden hengen auton. Kun tavaraa ei ollut paljon, se oli keskustoissa näppärä, mahtui joka paikkaan ja liikkui ripeästi. Sitten tulivat kukkulat. Moottorijarrutukset toimivat hyvin, mutta tuli tilanteita, joissa olisin mielelläni ottanut koneesta lisävääntöä. Ajaminen oli kuitenkin huumetta: menin sinnekin, minne ei ollut välttämättä järkevää mennä. Katsoin kartalta, että kukkuloiden yli kulkee tie, syrjässä kaikesta. Päätin mennä siitä yli. Myöhemmin Jeremy Clarksonin ohjelmasta huomasin, että tuo reitti on käsite. Se on Buttertubs Pass ja Clarksonin mukaan se on Britannian oikeastaan ainoa varsinaisesti kiinnostava autoilutaival urheilullisessa mielessä.

Tie ei ole mikään valtaväylä, sen alun löytäminen vaatii kartan tutkimista ja silmien auki pitämistä. Suuret ja jyrkimmät nousut tulevat tällaisilla kukkulareiteillä alkuun. Joka on kiivennyt puuhun, saa siitä hyvän mielikuvaharjoituksen. Ensin noustaan korkealle, hirvittää, sitten noustaan lisää. Mietin tarkasti jokaisen vaihtamisen, että vaihde oli varmasti oikea. Välillä kytkin rutisi ja haisi. En ehtinyt hirveästi miettiä, selviänkö ja mitä tuleman pitää. Edessä oli tie ja se vei.

Reitillä on tiessä pinnoite ja kaksi kaistaa. Jos on satanut, saattaa olla vain kaistan verran tietä näkyvissä. Vastaan tulee ajoneuvoja ja niitä saattaa mennä myös ohi. Moottoripyöriä on suhteellisen paljon. Liikenne ei ole vilkasta, mutta muut kuljettajat ovat kokeneita - ja pelottavan nopeita.

Alkunousun jälkeen tilanne rauhoittui ja syke tasaantui. Tie kulkee nyt varsin suoraan keskellä maisemaa. Tämä on kohta, jossa kannattaa ajaa tien sivuun ja jaloitella vähän. Maisemat ovat uskomattomat ja rauhalliset, näkymää on kilometreittäin, ikivanhaa, karua kukkulamaisemaa. Tässä vaiheessa reitti tuntuu selvältä: sitten alkaa laskeutuminen.

Kivimuurit reunustavat tietä monin paikoin toiselta puolen. Täällä parhaissa paikoissa kummallakin puolella on vain rautakaide ja sen takana putous. Tie kääntyilee omituisesti, katveita on tiheässä, siellä saattaa olla tierikko, auto, moottoripyörä, ihminen tai lammas tai rämisevä karjasilta. Kukkulat ovat yhtäkkiä lähellä ja jyrkkiä. Niiden tummuus ja koko ovat valtavia, sydän läpättää, mutta auto on tyytyväinen, kun tehot riittävät alamäessä hyvin. Nyt voi vetää henkeä ja katsoa maisemaa tarkemmin, pysäyttää. Ihmetellä valtavia, kivistä tehtyjä kuutiomaisia latoja. Ne varsinaiset Buttertubsit, pilarimaiset kivimuodostelmat maan sisässä löytyvät pohjoisosasta. Niiden viileydessä jäähdytettiin joskus voita. Reitti on hienosti kuvattu tässä videossa, maiseman värit ovat hienot, tie kiiltää sateen jäljiltä ja kuski yskii tiukimmissa paikoissa.

Clarkson ajaa taipaleen nuoruudensa Ford Cosworthin kanssa tässä hienossa videossa. Hän on kiistelty hahmo, mutta sovinismin rinnalla hänellä on monia oivalluksia, jotka tulevat mieleen useasti. Jokaisella on niistä omat suosikkinsa. Pidän siitä, miten ikonisesti hän suhtautuu vanhaan Fordiinsa ja miten hän videolla oikaisee hukkaan heitettyä nuoruuttaan ajamalla taipaleen, jota ei silloin ajanut, juuri tällä autolla.

Buttertubs Pass ei jää taakse: kun sen on ajanut, se palaa mieleen useasti.

***

Buttertubs Pass - I drove it with small car, limited torque made me sweat in many places, but I finished it and enjoyed it so much! Jeremy Clarkson, the love-hate guy, visited the route with the Ford Cosworth of his youth. Buttertubs Pass is magical, you cannot leave that highway completely behind. The way is full of surprises and sticky situations and the scenery is fantastic, old and distant. For my blood pressure, the climbing part of the route was the most exciting: please check the route before trying as well as the torque of your car! You will need it...