Source: Imperial War Museum
Ystävä varusti minut joulunpyhiksi Antony Beevorin Ardennit 1944 teoksella. Arvostan Beevoria, mutta en ole käyttänyt aikaani kaikkien hänen teostensa lukemiseen, monta on kyllä tullut luettua. Tämäkin lähti vetämään heti alusta saakka. Ihmettelen Beevorin kykyä tiivistää tekstiin olennainen valtavasta lähdeaineistosta ja pitää teksti lukijaystävällisenä. Detaljilla elävöittämisen kyky on huippuluokkaa, Ardenneilta jäi mieleen kylmävamma jaloille, märät jalat ja pakkanen on ikävä yhdistelmä ja siihen vielä raskas tykistö päälle...
Beevor ei britiksi ole pahemmin kaunistellut Montgomerya. Itsekeskeinen, sosiopaattinen Monty kulkee kollegaupseerien keskuudessa vailla käsitystä närkästyksestä, mitä hän aiheuttaa uskomalla loputtomasti itseensä ja vähättelemällä ylempää johtoa. Kun miehet kohtaavat kuolemaa rintamalla, liittoutuneiden kenraalit Eisenhower, Patton, Bradley ja Montgomery pahoittavat toistensa mieliä tepastellen kuin ballerinat ainakin.
Montgomery oli ristiriitainen tyyppi. Hän pystyi voittamaan miehistön sympatiat, mutta empi päätöksiä, hidastellen ja varmistellen loputtomiin, mutta uskoi silti vankkumattomasti omiin kykyihinsä. Hänelle Britannia johti onnetonta sotaa ja hän olisi ollut itse paras johtamaan kokonaisoperaatiota. Tämä oli poliittisestikin mahdotonta. Beevorin kirjasta ymmärtää, miksi Eisenhower katkaisi välit Montgomeryyn sodan jälkeen. Amerikkalaisten osa sodassa ei ollut häävi, he kantoivat raskasta taakkaa jälleen kerran Saksaa vastaan ja vanha emämaa suhtautui nuivaillen Atlantin takaa saapuneisiin pelastajiin, joita he olivat. Amerikkalaisten kannalta oli ikävää, että Montyn tapaisten oman egonsa korostajien viestit menivät brittilehdistölle läpi ilman turhia suodatuksia. Ja eripura länsiliittoutuneiden kesken oli mannaa Hitlerille ja Stalinille...
Eipä Beevor Pattoniakaan helpolla päästä, hänessäkin on jotain operettimaista helmiäiskoristeltuine pistoolinperineen. Sodan johdosta on tehty sankareita voiton jälkihuumassa, Beevorin kirjan suuri ansio on korjata suhteet ja kuvata etulinjan kaaosta ja karmeutta juoksuhaudan pohjaa myöten, siviilejä unohtamatta. Sodan sankarillisuus jää kuvauksista pois ja karmea, karu urakka paljastuu kokonaisuudessaan, epäinhimillisenä ja inhimillisenä - hyvässä ja pahassa.
Montgomeryn käytöksen ja persoonan takaa löytyy psykologisia selityksiä kasvatusta myöten. Ehkä kiinnostavampaa olisi kuitenkin katsoa kotimaisesta lehdistöstä, miten Ardennien taisteluja meillä seurattiin. Korpisodasta oli meilläkin osaamista ja nyt kaiken huipuksi taisteltiin samaa maata vastaan Lapissa... mielenkiintoa varmasti oli ja sympatiaa Amerikkalaisten haasteille.
Pidän kovasti Churchillin ja Montyn yhteiskuvasta. Katsoja pääsee sankariksi nostettuja lähelle, avoimeen tilaan. Miehet ovat mainettaan pienempiä ja heissä näkyy tehtävien rasitus. Kuvasta ymmärtää, että nämä olivat päättäväisiä miehiä, joille myös virheet olivat tuttuja. Churchillilla oli jopa kanttia myöntää niitä.
***
Field Marshal Montgomery was a war hero, but he promoted himself as an even greater man, who would have achieved even more without other persons making such many mistakes. As a personality, he was a complex man, with a strong ego that furiated the fellow Americans, who placed such a wealth of material, men, vehicles and guns towards Hitler. Monty was in his best a tactful master of slowing and consideration, a friend of men in line, but a real nightmare to other generals with his personal show and patronising comments about other generals.
Ardennes 1944 by Antony Beevor is a fine book. He does justice to the men in line, their suffering and sacrifices in very demanding fields of war and he very finely illustrates the tensions in the headquarters, where the Allied fought against each other like some teen ballerinas... Patton, Eisenhower, Bradley and Monty. The British press was too eager to swallow Monty’s ego bait, he was great, but his personal complexes sometimes strained others too much. And he would have been greater without his stubborn position to be so quiet of his own mistakes.
I am not sure how the Finnish press did see the Ardennes operation. We have had our portions of war in deep woods and at that time we had also the campaign against Hitler in the North. My guess is the Finnish people read the news with much interest and understanding the difficulties.
