Katedraalipalot

York Minster fire in 1840

Kävin Yorkissa ensimmäisen kerran 1990. Katedraali, Minster, oli kunnostettu 1984 tulipalon jälkeen: lopputulos tuntui jopa liiankin hyvältä, siistiltä ja näyttävältä - rosoisuus tuo monesti autenttisuutta ja tuntumaa historiasta.

Minsterin kohtalo nousi mieleen Pariisin Notre-Damen tulipaloa seuratessa. Ongelmat paloissa olivat samanlaisia ja kaikki näytti pahemmalta kuin lopputulos oli. Selvittiin katon puurakenteiden menetyksellä, Notre-Damen holvaukset antoivat lisäsuojaa, jota Minsterissä puuttui. Puurakenteiden tullessa alas, Minsterin laiva oli paljaan taivaan alla: vain sivulaivoissa oli kiviholvaus. Minsterin katto oli palanut ennenkin: kuori 1829 mielipuolen sytyttämämä ja 1840 laivan länsiosa, joka sai alkunsa työmiehen jättämästä kynttilästä tornissa.

Yhteistä tapauksille on voimakkaat tunteet, joita kirkkopalot saavat aikaan. Kirkoissa on paljon historiaa myös maallistuneemmille henkilöille. Notre-Damen laivaa astellessaan aisti rakennuksen valtavan kerroksellisuuden, sehän on kuin Westminster Abbey leikkaus kansakunnan vaiheista. Historiaa ajatellen nykyhetken ahdistavuus asettuu uomiinsa ja suhteellistuu: vanhat, kunnianarvoiset rakennukset jatkavat uutta kerrostumaa rikkaampina. 

Tunnekylläisyys ripeyttää jälleenrakennusta: Pariisikin tulee toipumaan Yorkin tavoin nopeasti. Coventryssä toipuminen saksalaisten Blitzistä kesti pidempään, vanhaa ei palautettu, vaan korvattiin uudella, mikä sekin on hieno ratkaisu. Kuulemma viktoriaanit korvasivat Minsterin laivan veistoksia mielestään säädyllisemmillä. Marian rintaruokinta muuttui uudessa veistoksessa pulloruokinnaksi. Tulipalot ovat myös mahdollisuuksia ja uusia tarinoita tulee vanhojen rinnalle.

***

I did first see York Minster in 1990, fully, almost too well, recovered from the 1984 fire. The accident was very much the same that happened in Notre-Dame de Paris. People tend to get very emotional on big church fires, but life and history goes on, and I think the rebuilding in Paris will be as successful as with Minster.

The Sea, the Sea

Suomi ei varmasti halunnut Britannian kohtaloa käsiinsä: mutta niin vain käynee, että ratkaisu Brexitin suhteen siirtyy Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle. Mutta ei hätää: kaikkihan brittejä rakastavat ja parhaiten heitä rakastavat ihailevat suomalaiset. Täyttä selvyyttä ei tietystikään ole, minkälainen kanta on hallituksella vaalien jälkeen. Siis Suomen vaalien.

Suomi ottanee samanlaisen asenteen kuin Britannia valvontakomissiossa 1944: passiivisen, me emme tätä halunneet- kannan. Samat meret pitää tavaroiden jatkossakin ylittää ja käytännöllisiä on oltava: ihmis- ja tavarayhteyksien pitää toimia.

Palveluissa se ei aina toimi niin. Aamulla katselin Alice Robertsin punatukkaista säteilyä Britannian historiallisten kaupunkien sarjassa - se on asiapitoinen, vaikka juontaja onkin kovasti framilla. Sarjaan pääsee käsiksi you tubessa meillä, mutta ei meren takana - Channel 4 estää. Suosittelen erityisesti roomalaisten satamakaupunki Chesteriä ja Winchesteriä, tuota normannien kaupunkia. Ne on minulta käymättä.

Ihastuttava motto-lohkaisu tähän päivitykseen tulee Hugo Prattin luoman Corto Maltesen suusta. Paha tuohon suuren romantikon heittoon on mitään lisätäkään - kulmakarvan nosto on tietysti paikallaan. Ruutu on Seikkailu Bahiassa-jaksosta, albumista Karibialainen sarja. Sen saa nyt Sammakon kirjakaupasta 5 eurolla. Corto Malteseja lukemalla brittien päiväpolitiikka voisi avautua siitä judotermein omasta heitosta mattoon menemisestä, mikä on päivän valitettava asiain tila. Merinäkymiä, kauas, niitä tarvitaan! Kauppaa...

***

The single picture is from Corto Maltese album: Corto is advising the young Briton that the world is different to his country - conservative, well-organised, flat-turned - the Britannia built on tea and raised eyebrows. Finland will face the Brexit in her EU Precidency, that is sure now. Let’s see what will happen, we are reluctant to let Britannia go and we hope to go across those seas to you - they will remain the same, in every case. I just hope Britons would now wide their perspective reading those excellent Cortos by Hugo Pratt. The protagonist is just sort of the archi-romantic and the flexible charmeur England needs just now.

Miehet vaarallisilla vesillä

Uskonnon ja politiikan koplaaminen on kuulemma aina huono ajatus - taidan silti sortua siihen. Henry Purcellin sävellystuotanto jakautui maallliseen ja hengelliseen puoleen, joita kumpaakin tunnetaan nykypäivänä varsin huonosti. Cambridgen St John Collegen - johtajana George Guest - levypaketista kiinnitin huomiota Purcellin mainioon levyyn, jonka aloittaa teos  They that go down to the sea in ships, Z57 Purcellin teosten luettelossa.

Teos alkaa takuuvarmalla, taidokkaalla jousijohdannolla, Purcell tunsi soittimensa ja basso aloittaa vaikuttavasti ja löytää kontratenorista myöhemmin vastaparinsa. Teos on Brittivaltakunnan erikoisuus, teksti on Psalmista 107, 23-32, se kertoo merenkäynnistä, sen ihmeistä ja vaaroista, hyvin olennaisista tekijöistä valtakunnan menestykselle vuosisatojen ajan.

23. He lähtivät laivoilla merelle ja kävivät kauppaa suurilla vesillä.24. He näkivät Herran työt ja hänen ihmeelliset tekonsa meren syvyyksissä.25. Hän sanoi sanansa ja nosti myrskytuulen, joka kohotti korkealle sen aallot. 26. He kohosivat taivasta kohti, he vajosivat syvyyksiin; heidän sielunsa menehtyi tuskasta.27. He horjuivat ja hoippuivat kuin juopunut, ja kaikki heidän taitonsa hämmentyi.28. Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän päästi heidät heidän ahdistuksistaan.29. Hän tyynnytti myrskyn, ja meren aallot hiljenivät.30. He iloitsivat, kun tuli tyyni, ja hän vei heidät toivottuun satamaan. 31. Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan.32. Kunnioittakoot häntä kansan seurakunnassa ja vanhinten kokouksessa häntä ylistäkööt.

23 They that go down to the sea in ships, that do business in great waters;

24 These see the works of the Lord, and his wonders in the deep.

25 For he commandeth, and raiseth the stormy wind, which lifteth up the waves thereof.

26 They mount up to the heaven, they go down again to the depths: their soul is melted because of trouble.

27 They reel to and fro, and stagger like a drunken man, and are at their wit's end.

28 Then they cry unto the Lord in their trouble, and he bringeth them out of their distresses.

29 He maketh the storm a calm, so that the waves thereof are still.

30 Then are they glad because they be quiet; so he bringeth them unto their desired haven.

31 Oh that men would praise the Lord for his goodness, and for his wonderful works to the children of men!

32 Let them exalt him also in the congregation of the people, and praise him in the assembly of the elders.

Viikon uutisiin on kuulunut toisen blogin, Kalastajanvaimon blogin uutisointi. Vaimo ei enää odota kalastajaa kotiinsa. Merenkäynnssä on aina ollut kauneutensa ja riskinsä. Hädässä pelastajille on kysyntää, aina sekään ei ole auttanut. Jan Guilloun mainio Vuosisata-sarja alkaa merimiehen lesken kasvattamista pojista Norjassa. Purcellin aikanakin merenkävijöiden leskiä varmasti riitti ja se tuo teokseen lisäpainoa. Sävellyksessä on melkein Händelin teosten loistokkuutta ja voimaa. Purcell kuitenkin tahtoo jäädä marginaaliin: itsekin tunnen lähinnä Ciaconan, joka on hieno ja helposti lähestyttävä teos.

Psalmitekstiä voi lukea myös myös lohdutustekstinä poliittisessa myrskyssä, joka uhkaa viedä Parlamentin arvovallan syvyyksiin. Itsepähän ovat merelle lähteneet, mutta toivottavasti suojasatama löytyy, joko mantereen tai saaren puolelta.

***

Politics and religion are nicely interwowen in Psalm 107 text, forming the base for Purcell’s fine composition They that go down to the sea in ships - almost tailor-made for the seafaring island, with constant threat to produce more seamens’ widows. This composition, with resonant bass part is a great comfort during the time of political turmoil as well. Let us hope the elders will find wisdom and the vessel will find its safe way to the desired haven - in the Continent or in the Sceptred Island!

King Death - 1348 and all that

Vietin viime viikonlopun flunssan kourissa ja huvitin itseäni Colin Plattin mainiolla teoksella Mustan surman vaikutuksesta Englantiin. Tauti saapui vuonna 1348 ja kertautui aaltoina vuosisatojen ajan. Sairaana kirja on rattoisaa luettavaa, eläytyminen nousi uudelle tasolle.

Plattin kirja tähtää selittämään varsinaisesti taudin vaikutusta arkkitehtuuriin ja kuvaamataiteisiin. Arkkitehtuuripuolella esimerkiksi Edingtonin kirkko näyttää linnoitukselta sen vuoksi, että käsillä oli lähinnä linnoituspuolen asiantuntijoita, koska hengellisen puolen arkkitehtuurin osaajia oli siirtynyt urakoista toiselle puolelle. Lopputulos on silti saanut paikkansa vaikkapa Simon Jenkinsin Englannin parhaisiin kirkkoihin. Sallen kirkon monimutkaiset katto- ja sivukappelirakennelmat bongasin juuri tästä kirjasta. Patringtonin kirkko mainitaan esimerkkinä ennen ruttoa aloitetusta merkkirakennuksesta, jonka viimeistely kesti - tulos on silti hieno. Wharram Percy on taas esimerkki kirkosta, joka on nykyisin raunio, kylä kuoli sen ympäriltä.

Autioitumista tapahtui paljon: niin syrjäseudulla, kuin kaupungeissakin. High Streetien taloja oli vuosikymmeniä tyhjillään monissa paikoissa, sukuakaan ei ollut ottajiksi. Työväestä tuli pulaa, hinnat ja palkat nousivat, aateliston valta väheni ja työmiehen asema nousi. Ruokaa oli enemmän vähemmälle väestölle. Luostarit pienenivät ja ylensyöntiä jouduttiin niissäkin valvomaan tarkemmin. Luostarin munkkiluku saattoi useassa paikassa painua alle maagisen 12 hengen, jolloin ison kokonaisuuden pyörittäminen vaikeutui huomattavasti. Creaken luostari Norfolkissa tuli päätökseensä vuonna 1506, viimeisen apotin kuollessa kokonaisuuden viimeisenä asukkina. Rutto oli jo aiemmin ajanut luostarin veljistön määrän alamäkeen, josta se ei enää noussut. Creake näkyy maastossa enää muutamana kuoppana ja maatalon yhteydessä säilyneenä talousrakennuksen osana. Kaikki luostarit eivät siis hävinneet Cromwellin alasajon seurauksena: taudit ajoivat trendiä, jota politiikka tehosti.

Ruton muistot painuivat kollektiiviseen piilotajuntaan kuoleman kuvan vahvistumisena. Kuolema on demokraatti, joka kutsuu mukaansa sekä aatelisen että köyhän. Taudissa tuonpuoleiseen meno tapahtui nopeasti, muutamassa päivässä kukoistus oli ohi ikiajoiksi. Tämä näkyi tietysti taiteessa makaabereina, matoja kuhisevina aiheina.

Taudin vaikutus pyyhkäisi yli koko maan ja tietysti alueellisia eroja oli, suuriakin. Kuolleisuus jakautui epätasaisesti ja kohdistui erityisesti nuoriin ja vanhuksiin. Työväki näyttäytyi voittajana ainakin suhteellisesti, vaikka sielläkin kuolleisuus saattoi olla paikkakunnasta riippuen kymmeniä prosentteja. Kapinointi, omaisuuden uusjako ja feodaalijärjestelmän mureneminen viitoittivat tietä hitaassa toipumisprosessissa. Väestökatastrofi ei enää näy siinä määrin kuin sen merkitys kehitykselle on ollut, joten Plattin aineistoja kiehtovasti yhdistelevä teos on valaisevaa ja kiinnostavaa luettavaa.

***

In my flu sickbed, I entertained myself with excellent King Death book by Colin Platt. It is a holistic decription how the post-plague 1348 England was changed - a democraphic catastrophe had its effect on housing market, labour demand, deserted villages and empty houses on High Streets, some macabre works of art, empty monastries, strangely completed churches and many aspects more - a great book with many interesting details.

Anna Boleyn - jälkimietteitä

http://www.norfolkchurches.co.uk/salle/salle.htm

On liian helppoa todeta Henrik VIII:n toinen vaimo, Anna Boleyn, puolivillaiseksi maailmannaiseksi, joka sotki Englannin kirkon ja miehensä maineen, kun ei voinut tuottaa miesperillistä. Joka on lukenut tai katsonut Hilary Mantelin Syytettyjen salin ja Susipalatsin, tietää kuitenkin minkälaisen älykkään sähikäisen kanssa oltiin tekemisissä. Se tie päättyi kauhistuttavaan veribalettiin Calais’n taiturimiekkamiehen käsiin Towerin linnan pihalla.  Tuo hetki on edelleen psykologisesti karmaiseva ja on kauheaa seurata Cromwellia hänen tarkatessaan liittolaisensa ja vastustajansa kohtalon täyttymistä viileällä pihalla - asemastaan maahan lyötynä.

Nostan kuitenkin Anna Boleynistä pari helposti unohtuvaa yksityiskohtaa: hän ajoi William Tyndalen, Raamatunkääntäjän asiaa - hänkin päätyi teloitettavaksi. Tyndalen rikos oli painattaa Raamattua itse kansankielelle käännettynä. Anna oli älykäs nainen, jolla oli mielipiteitä ja terävyyttä vaikuttaa asioihin. Nykypäivästä käsin on välillä hankala hahmottaa, kuinka keskeinen rooli kielen kehitykseen Raamatunkäännöksellä on ollut, se koskee niin Englantia kuin Ruotsi-Suomea.

Boleyn, kuningatar, lepää todennäköisesti Towerin St Peter ad Vincula kirkon lattian alla. Viktoriaanit kaivoivat hänen ruumiinsa esiin kirkon kunnostuksen yhdeydessä. Vuoden 1876 kaivausten hoikkavartinen, kauniskasvoinen vainaja, jonka pää oli taitavasti irroitettu yhdellä miekaniskulla, on ilmeisesti Anna. Se ei koskaan varmistune. Mutta kiehtova on huhu, että teloituksen jälkeen hänen ruumiinsa vietiin hänen sukunsa kotikirkkoon, Norfolkin Salleen, yksinäiselle paikalle. Tuolle arvokkaalle rakennukselle omistettu sivu on tässä. Tietysti hänen sanotaan vaeltavan kirkon holvien alla ajoittain.

***

Anne Boleyn is likely to have been buried in St Peter ad Vincula, in the Tower. She was much more than her reputation is: an intelligent woman, with sympathy to William Tyndale. The rumour is she had been secretly buried under her ancestors’s church Salle at Norfolk. But most likely is her body and head were discovered in 1876 excavations in the Tower church.